Kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen (kesk) on valottanut tulevaisuuden suunnitelmiaan.
- Olen käytettävissä, jos saan puolueen sääntöjen mukaisen kannatuksen, se edellyttää 10 paikallisjärjestön tai yhden piirijärjestön tuen, Väyrynen totesi.
Väyrynen uskoi mahdollisuuksiinsa syrjäyttää puheenjohtaja Mari Kiviniemi, vaikka kaksi vuotta sitten kisassa ei pärjännyt.
- Uskon, että presidentinvaali kelpaa jonkinlaiseksi kisällinäytteeksi. Puolueen sääntöihin on otettu neuvoa-antava jäsenvaali ja minulla on mahdollisuus siinä menestyä, Väyrynen totesi.
Aiemmin jäsenäänestys ei ole ollut mahdollinen. Puheenjohtajan valitsee puoluekokous.
"Se oli ainoa suuri virheeni"
Väyrysen tuore päätös tuo mieleen vastauksen, jonka hän antoi Ylen TV1:n presidenttitentissä 4. tammikuuta.
Toimittaja Pirjo Auvinen kysyi näin: "Te olette kuulu siitä, että olette sitä mieltä että ette tee virheitä. Yhden virheen olette uraltanne löytänyt ja se oli kun luovuitte keskustan puheenjohtajakaudesta. Nyt rehvastelette sillä, että ministeri viidellä vuosikymmenellä. Olisiko toista virhettä mahtanut löytyä?"
Väyrynen vastasi:
- No jos puhutaan suurista ratkaisuista, niin kyllä tämän puolueen puheenjohtajan paikalta luopuminen vuodelta 90 oli ainoa suuren luokan virhe. Totta kai pienempiä virheitä sattuu jokaiselle, mutta kukapa niitä haluaa maailmalle kuuluttaa ja enemmälti muistella, hän sanoi.
Nosti rampautuneen keskustan profiilia
Väyryseltä yritettiin heti presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen udella, aikooko hän haastaa Mari Kiviniemen puolueen puheenjohtajakisassa.
Väyrynen nosti eduskuntavaaleissa rampautuneen keskustan profiilia nousemalla presidentinvaaleissa kolmanneksi hyvin vaikeista lähtökohdista.
Poikkeuksellisesta Väyrys-ilmiöstä jotain kertoo se, että hän sai Pohjois-Suomessa tukun ääniä toisellakin kierroksella, vaikka ei ollut enää ehdolla.
Monet perustelivat Väyrysen äänestämistä kakkoskierroksella sillä, ettei maaseudun ihmisille ollut omaa ehdokasta finaalissa.




