Näin sujui loppurutistus - ehdokkaiden puolisot mukana

Julkaistu: 04.02.2012 16:37

Presidenttiehdokkaiden vaalitaistelu huipentui viimeisenä kampanjapäivänä lauantaina.

IS tapasi kokoomuksen ehdokkaan Sauli Niinistön Vantaalla Flamingo viihdekeskuksessa ja vihreiden ehdokkaan Pekka Haaviston Helsingin Messukeskuksessa motocross-tapahtumassa.

Flamingossa Niinistöllä oli satoja kuulijoita, kun hän puhui lavalla kuulijoilleen muun muassa nuorten syrjäytymisestä ja siitä, millainen presidentti hän olisi.

Paikalla nähtiin myös Niinistön puoliso Jenni Haukio sekä Niinistön poika Nuutti Niinistö.

- Hyvällä mielellä olen seurannut isäni kampanjointia ja vaaliväittelyt ovat olleet mielenkiintoisia. Aion osallistua isäni vaalivalvojaisiin, Nuutti Niinistö kertoi.

Harmaaseen jakkupukuun sonnustautunut Haukio kuunteli lavan vierellä, kun ruskeaan pukuun sonnustautunut Niinistö vakuutti kuulijoilleen, "ettei hän ole ollenkaan niin kärsimätön kuin jotkut ovat väittäneet".

- Nämä väitteet varmastikin liittyvät niihin aikoihin, kun olin valtiovarainministerinä. Jokainen voi itse kuvitella itsensä sellaiseen tilanteeseen, että hallitusohjelmassa on sovittu jotakin, ja sitten joutuu satoja kertoja kuitenkin ohjeistamaan, kuinka toimitaan. Myönnän, että tällaisessa tilanteessa olen ehkä sanonut suoraan, Niinistö muisteli hallitusaikojaan.

Haavisto kiinnostui
vanhoista moottoripyöristä



Messukeskuksessa puolestaan nähtiin vauhdikasta menoa, kun Pekka Haavisto seurasi Supercross-sarjan osakilpailun harjoituksia.

- Minua kiinnostavat erityisesti vanhat moottoripyörät ja vanha tekniikka, kertoi vanhoja kuplavolkkareita harrastava Haavisto kisayleisölle ennen harjoitusten alkua.

Juontaja kysyi, onko Haavisto kenties tutustunut messuilla esiteltäviin 1960-luvun crossipyöriin. Haavisto puhui yleisölle muun muassa siitä, kuinka esimerkiksi moottorikelkoissa käytettävästä polttoaineesta on saatu EU-säädösten myötä vähemmän saastuttavaa.

Kun harjoitukset alkoivat, Haavisto seurasi niitä yhdessä puolisonsa Nexar Antonio Floresin kanssa.

- Näyttää vauhdikkaalta ja hienolta, kommentoivat sekä Haavisto että Flores harjoitusten aikana.

Myöhemmin Haavisto ja Flores kiertelivät yhdessä messuilla ja tutkailivat eri osastojen antia.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!



Presidentinvaalit 2012: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä