Ulkomaalainen lehdistö ei sunnuntai-illan aikana juuri kirjoittanut ensimmäisen kierroksen vaalituloksista.
Erityisesti ruotsalaiset lehdet seurasivat Suomen vaaleja illan aikana. Muun muassa Aftonbladet kertoi Paavo Väyrysen vaalikamppailun lopusta.- Väyrynen ei tahtonut myöntää tappiotaan, vaan totesi useaan otteeseen, ettei vaaleja ole vielä ratkaistu, lehti kirjoitti ennen ennakkoäänten tulosten varmistumista.
Tuloksen selviämisen jälkeen Aftonbladet kertoi Väyrysen avoimesta pettymyksestä.
Aftonbladetin artikkelissa korostettiin Ahvenanmaan äänimääriä. Lehti kertoi Sauli Niinistön saaneen saarella 21,7 prosenttia äänistä. Vähiten ääniä Ahvenanmaalla keräsi Timo Soini. Hän sai 0,8 prosenttia saaren äänisaalista.
Myös Expressen kertoi Väyrysen häviöstä.
- Luulen, että minulla olisi ollut paremmat mahdollisuuden Niinistöä vastana kuin Haavistolla, Väyrynen kommentoi Expressenille.
Expressen sekoitti presidenttiehdokkaiden kuvat. Äänestystulosten selvittyä lehti julkaisi verkkosivuillaan jutun "Super-Saulin" voitonjuhlista, mutta kuvitti jutun Pekka Haaviston ja Nexar Antonio Floresin kuvalla. Myöhemmin lehti oikaisi virheensä.
Suomen ulkopuolella julkaistussa jutuissa ei juuri mainittu Haaviston homoutta. Haavistosta kirjoitettiin lähinnä vihreänä ehdokkaana, mutta Suomessa korkealle arvostettu avoimuus ei noussut jutuissa merkittävään rooliin.
Dagens Nyheter kommentoi tuloksia tuoreeltaan. Lehti tiesi kertoa Suomen saavan ensimmäistä kertaa 30 vuoteen presidentin, joka ei ole sosiaalidemokraatti.
Muualla maailmassa lehdet julkaisivat pääasiassa uutistoimistojen artikkeleita.
Reuters ja Associated Press kertoivat Haaviston ja Niinistön EU-myönteisyydestä.
- Konservatiivinen suosikki voitti helposti ensimmäisen kierroksen Suomen presidentinvaaleissa sunnuntaina. Toisella kierroksella vastassa on Vihreiden johtaja, joka on ensimmäinen avoimesti homo ehdokas Skandinaviassa, Washington Post kirjoitti vaali-illasta.
Uutistoimistojen Suomi-artikkeleita olivat maanantaiaamuun kello 6:een mennessä julkaisseet mm. CNN, ABC News, Al Jazeera, Sydney Morning Herald ja Wall Street Journal.
Kommentit
Kirjoita kommentti




