Keskustan presidenttiehdokas Paavo Väyrynen paljastui Ylen Uutisvuoto-ohjelmassa huumorimieheksi.
Paavo Väyrysen ja koomikko Stan Saanilan joukkue joutui lauantai-iltana kiperän paikan eteen, kun heiltä kysyttiin: Kuka sauraavista henkilöistä ei kuulu joukkoon ja miksi. Ruudulle läväytettiin neljä tuttua naamaa: Muammar Gaddafi, Che Guevara, Antti Tuisku ja Vladimir Putin.– Stan, mä luulen että mä tiedän tän, Väyrynen aloitti vastaamisen epäröimättä pahaan kysymykseen.
– Putin on ainoa, joka on tavannut minut, Väyrynen sanoi itsevarmasti.
Yleisö ja muut kilpailijat räjähtivät äänekkääseen nauruun. Väyrynen itse näytti muiden reaktion jälkeen niin hämmentyneeltä, että sopii epäillä tajusiko hän itsekään, miten koomiselta hän omanarvontunnossaan kuulosti.
Jari Tervon joukkueessa kilpaillut Timo Soini nauroi äänekästä naurua vielä yleisön jo lopetettua.
– Saanko jatkaa, Väyrynen kysyi, kun muut olivat toenneet naurukohtauksestaan.
– Hänellä oli kunnia tavata minut vuonna 1998. Hän oli Pietarin kuvernöörin avustaja ja minä silloin ulkoministerinä isännöin vierailun, jossa hän oli mukana. Mutta minä en muista häntä siitä vierailusta, hän oli niin syrjäänvetäytyvä ja hiljainen mies, Väyrynen jatkoi yleisön ulvottamista.
Koomikko Stan Saanila epäili Putinin muistavan hänen ja Väyrysen käyneen saunassa, koska Putin näyttää kuva-arvoituksen kuvassa jonkun asian mittaa.
– Noh noh, pojat, Väyrynen sanoi häveliäänä.
Tehtävän lopuksi Väyrynen vielä kaivoi oikean vastauksen. Antti Tuisku on arvoituksen herroista ainoa, jolla ei ole omaa olutmerkkiä.
Katso Väyrysen ja Soinin Uutisvuoto-jakso Yle Areenasta (Väyrysen Putin-letkautus n. 19. minuutin kohdalla).
Kommentit
Kirjoita kommentti




