Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella annettiin yhteensä 9987 ääntä, jotka mitätöitiin ääntenlaskennassa. Mutta mitä niissä kupongeissa oikein oli?
- Erikoisinta oli, että Anders Behring Breivik sai ääniä. Myös Teemu Selänne #13 oli esillä, kaikenlaista jytkykirjoittelua, sydämiä ja hakaristejä. Yksittäisiä raapustelujahan nämä toki ovat, Nurmi kertoo.
Vaalilain mukaan keskellä ympyrää tulee olla selvästi havaittava merkintä N:o sen ehdokkaan numeron merkitsemistä varten, jonka hyväksi äänestäjä tahtoo antaa äänensä, eikä äänestyslipussa saa olla mitään muita merkintöjä.
Romanttinen yllätys
Tänä vuonna Uudenmaan vaalipiirin ääntenlaskennassa koettiin pienoinen romanttinen yllätys, kun yksi äänilipukkeista oli "suudelmin suljettu".
- Huulipunalla, kauniisti taitoskohdassa, Nurmi kuvailee.
Vaikka ehdokkaan numero oli selvästi merkitty, ääni kuitenkin hylättiin, koska kupongissa ei saa olla asiattomuuksia tai muita kannanottoja.
- Tässä tapauksessa se tosin oli positiivinen kannanotto.
Presidentinvaaleissa hylättyjä ääniä on tavallisesti vähemmän kuin muissa vaaleissa. Esimerkiksi viime eduskuntavaaleissa mitätöityjä ääniä oli yhteensä 16294.
Kaikki presidentinvaaleissa annetut äänet (myös hylätyt) säilytetään seuraaviin vaaleihin asti, jotka pidetään tällä tietoa vuonna 2018.
Kommentit
Kirjoita kommentti




