Tuuli Petäjän tie mitalistiksi ei ole ihan tavallinen tarina

Julkaistu: 7.8.2012 16:45

Osakiitos mitalista kuuluu ystävälle, joka houkutteli Tuuli Petäjän Espanjaan.

Hopeamitalisti Tuuli Petäjän, 28, tarina ei ole tavanomainen.

Hän kokeili lajiaan vasta vuonna 2003 ja alkoi ottaa sen jossain määrin vakavammin vasta 2005. Sinä vuonna ura tuli käännekohtaan, jonka hedelmiä  tänään poimittiin.

- Suunnittelin jääväni Suomeen talveksi ja opiskelevani ahkerasti, Aalto-yliopistossa arkkitehdiksi lukeva Petäjä muisteli.

Tässä kohtaa peliin astui hyvä ystävä, silloinen kilpapurjehtija Matilda Ajanko, joka tietämättään teki samalla ison palveluksen suomalaiselle huippu-urheilulle.

- Matilda sanoi, että ääh Tuuli, et kai sä nyt Suomeen jää talveksi! Hän ylipuhui minut mukaansa Espanjaan, tenttikirjat eivät tainneet mahtua mukaan.

Petäjä pakkasi lautansa ja lähti ystävänsä mukaan. Perillä raakileen purjelautailua katseli loitompaa espanjalainen tekijämies, maailmanmestari Curro Manchon, jonka siskokin kuuluu luokan huippuihin.

- Curro antoi silloin mulle ekat neuvot, mutta varsinainen valmennussuhde alkoi vähän myöhemmin. Mutta sikäli sillä reissulla oli kauaskantoiset seuraukset.

Taitava ja intohimoinen valmentaja on muutamassa vuodessa tehnyt Petäjästä maailman huipun.

- Näin heti, että hänessä voisi olla potentiaalia, mutta en tyrkyttänyt itseäni. Yhteistyö alkoi, kun Tuuli sitä ehdotti. Tuuli on sivistynyt, nöyrä ja muut huomioon ottava ihminen, helppo valmennettava, Manchon sanoo.
Lue lisää aiheesta: Lontoon olympialaiset

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat