Toni, Anton, Antto

Purjehdus

Valikko

Purjehdus

Suomen romahtaneilla mitalitoivoilla pureskelun paikka - miten käy uran?

Keskiviikko Weymouthissa ei ollut parhaimpia päiviä 49er-purjehtijoiden Lauri Lehtisen ja Kalle Baskin neljän vuoden olympiataipaleella.
Finaalilähdön jumbosija pudotti mitalia kärkkyneen kaksikon olympiatuloksissa seitsemänneksi. Lehtinen ja Bask lähtivät finaalikisaan neljänneltä sijalta, pisteen päässä pronssista. Mitalihaaveet hautautuivat jo toiseen kääntömerkkiin mennessä, jolta pari jatkoi matkaansa kahdeksantena.

Kolmossijalta lähtenyt Tanska piti asemansa helposti loppuun saakka, ja suomalaiset putosivat tuloslistalla ropinalla.

- Ei niitä jaksa luetella, virheitä tuli sen verran paljon, kippari Lehtinen vastasi kysymykseen, mikä kilpailussa meni pieleen.

Vuonna 2008 hynttyynsä samaan veneeseen pakanneet Lehtinen ja Bask hyytyivät huonolla hetkellä.

- Huonoon saumaan sattui tällainen päivä, kapteeni myönteli.

Team Fazerin Sinisenä tunnettu tiimi on saanut suomalaisittain tuhdisti tukea. Viimeksi kuluneen vuoden aikana rahaa on palanut karkeasti laskien 150 000 euroa.

- Olemme tyytyväisiä resursseihin. Tämän päivän menestys oli kokonaan itsestämme kiinni, Lehtinen sanoi.

Olympiavoiton olivat jo ennen finaalia varmistaneet Australian Nathan Outteridge ja Iain Jensen.
 
Uran jatko arvoitus

Purjehdussuvun vesan Lehtisen, 25, ja Baskin, 30, olo oli silmin nähden tyhjä. Seitsemäs sija on kelpo olympiasuoritus, mutta ruokahalu kasvoi regatan aikana.

- Pureskellaan tämä ensin ja mietitään jatkoa sitten, Bask sanoi.

- Juuri tällä hetkellä ei olla lähdössä liput liehuen Rioon, Lehtinen viittasi neljän vuoden päässä siintäviin 2016 olympiapurjehduksiin.

Häntä työllistävät Helsingin teknillisessä korkeakoulussa koneinsinöörin opinnot.

- Kouluun pitää ensiksi suunnata. Vuosia on vielä jäljellä, 2007 opiskelijaksi kirjautunut Lehtinen kertoi.

Asenteesta ei suomalaiskaksikon menestys ollut kiinni. Ulkomaan matkapäiviä kilpailuineen ja leireineen on kertynyt viimeksi kuluneen vuoden aikana parisataa.

- Olen ehtinyt olla sinä aikana kotona 40 päivää, Bask laski.

Hänen 14 kuukautta vanha Meri-tyttärensä saa isästä vaihteeksi seuraa.

- Skidin kanssa tulee varmaan oltua enemmän.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    3. 3

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Patrik Laineelle tuplakunniaa Urheilugaalassa – väläytti huumorintajuaan videotervehdyksessä

    6. 6

      Näyttäviä halkioita ja räiskyviä värejä – kuka on Urheilugaalan upein kaunotar? Äänestä suosikkiasi!

    7. 7

      Siiri ”Äitee” Rantanen, 92, sulatti Urheilugaalan yleisön sydämet juhlapuheellaan: ”Menohalut ovat kovat”

    8. 8

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    9. 9

      Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

    10. 10

      Vuoden valmentajaksi valittu Jukka Jalonen murjaisi vitsin – Urheilugaalan yleisö repesi nauruun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    4. 4

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    7. 7

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    8. 8

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    9. 9

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    3. 3

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Patrik Laineelle tuplakunniaa Urheilugaalassa – väläytti huumorintajuaan videotervehdyksessä

    6. Näytä lisää