Senja

Ralli

Valikko

Ralli

Täpärä pelastuminen kolarista ei vaivaa Jari-Matti Latvalaa

Jari-Matti Latvalan mukaan viikonvaihteen kolari siviililiikenteessä ei enää tunnu kropassa.

- Nyt, kun tiimin hieroja on paikalla, otetaan hänen kanssaan vielä niskat auki. Sen jälkeen kaikki on ihan jees, perjantaina alkavaan Irlannin rallin valmistautuva Latvala kertoo.

Latvala oli lauantaina siirtymässä siviiliautolla testipaikasta toiseen, kun tiellä vastaan tullut auto ajautui hänen kaistalleen. Latvala väisti nokkakolarin ohjaamalla auton tien sivuun.

Autojen kyljet osuivat kuitenkin toisiinsa. Latvala ja hänen kartturinsa Miikka Anttila selvisivät kolarista vammoitta.

Irlannin rallissa Latvalan ja Anttilan apuna ns. etuautoa ajaa kokenut kaksikko Juha Miettinen ja Pentti Kuukkala. Kaksikko oli hiljattain Juho Hännisen apuna IRC-sarjan avanneessa Monte Carlo -rallissa.

Alun perin Kansainvälinen autoliitto FIA salli Irlannin ralliin vain yhden etuauton per talli. Tallien painostuksesta FIA päätti palata vanhaan käytäntöön, joten jokaisella kärkikuljettajalla voi olla oma etuauto.

- Se oli suuri asia. Olisi ollut hurjaa hommaa lähteä tähän kisaan yhdellä etuautomiehistöllä per talli. Silloin tallin toinen kuljettaja olisi ollut myös etulyöntiasemassa. Etuautossa olisi ollut vaikea mennä kaksien nuottien kanssa, varsinkin kun ne ovat niin henkilökohtaiset, Latvala sanoo.

Etuauton työnä on tarkistaa tien kunto kuljettajien nuottien kanssa ennen ek:n ajamista ja tehdä nuotteihin merkintöjä, jos tien kunto sitä vaatii.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  2. 2

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

  5. 5

    Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

  6. 6

    Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

  7. 7

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  8. 8

    F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

  9. 9

    Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

  10. 10

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  6. 6

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  7. 7

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  8. 8

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  9. 9

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  10. 10

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  7. 7

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  10. 10

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  2. 2

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

  5. 5

    Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

  6. Näytä lisää