Toni, Anton, Antto

Ralli

Valikko

Ralli

Citroen sekoittaa pakkaa - Kimille uusi pari sorakisoihin

Citroen sekoittaa kuskipakkaansa kauden kolmeen jäljellä olevaan sorakisaan. Se tietää Kimi Räikkösellekin uutta tiimikaveria.

Tähän asti Räikkösen rinnalla Citroenin junioritiimissä ajaneen Sebastien Ogierin huikea kehitystahti on noteerattu tallin johtoportaassa. Citroen kertoi tiistaina nostavansa Ogierin tehdastallikuskikseen kauden loppuihin soraralleihin.

Näin Räikkönenkin saa uuden tiimikaverin, kun espanjalainen Daniel Sordo tippuu Suomen, Japanin ja kauden päättävän Walesin MM-rallin ajaksi junnutiimiin.

Ogierin nousulla Sebastien Loebin rinnalle Citroen haluaa pönkittää entisestään asemaansa MM-sarjan keulilla.

- Vaikka jo nytkin olemme vahvoilla molemmissa MM-kategorioissa, haluamme hyödyntää kaikki mahdollisuudet, Citroen-pomo Olivier Quesnel sanoi Autosportin mukaan.

Ranskalaisen mukaan pakan sekoittaminen ei ole epäluottamuslause Sordoa kohtaan.

- Kauden ensimmäisen puoliskon perusteella näyttää siltä, että Ogier ja kartturi Julien Ingrassia pystyvät auttamaan meitä saavuttamaan tavoitteemme soralla.

- Mutta en halua ihmisten ajattelevan, että tämä laittaa Sordon ja hänen kartturinsa Marc Martin jotenkin huonoon valoon. Heillä on ollut hieman hankala alkukausi ja heidän pitää saada itseluottamuksensa takaisin, Quesnel perusteli.

Kaudesta on ajamatta vielä kaikkiaan seitsemän MM-rallia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  2. 2

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  3. 3

    Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

  4. 4

    Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

  5. 5

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  6. 6

    HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

  7. 7

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  8. 8

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  9. 9

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  10. 10

    Suora lähetys juuri nyt: Kaamos päättyy, aurinko nousee

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  2. 2

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  3. 3

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  4. 4

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  5. 5

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  6. 6

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  7. 7

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  8. 8

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  9. 9

    Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

  10. 10

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  9. 9

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  2. 2

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  3. 3

    Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

  4. 4

    Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

  5. 5

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  6. Näytä lisää