Senja

Ralli

Valikko

Ralli

Grönholm juhlii Jyväskylässä

Marcus Grönholm on voittanut jälleen Suomen MM-rallin kartanlukijansa Timo Rautiaisen kanssa.

Grönholm kukisti tallikaverinsa Mikko Hirvosen 24,2 sekunnilla.

- Tämä oli meille aivan täydellinen viikonloppu. Seuraavaksi keskityn voittamaan maailmanmestaruuden, Grönholm ilmoitti.

Grönholm, 39, teki historiaa. Hänestä tuli ensimmäinen kuljettaja, joka on voittanut seitsemän kertaa saman maan MM-rallin. Inkoolainen nousi seitsemännellä täysosumallaan myös Hannu Mikkolan rinnalle Jyväskylän rallin voittotilaston kärkeen.

- Kun olin vielä nuori kuski, en edes odottanut koskaan voittavani täällä. Tuntuu aika uskomattomalta, että nyt olen voittanut jo seitsemän kertaa, Grönholm mietti.

Grönholm johtaa nyt MM-sarjaa 13 pisteen erolla Sebastien Loebiin, jonka unelma "Jyskälän" voitosta ei vieläkään toteutunut. Loeb jäi kolmanneksi ja hävisi Grönholmille yli minuutin.

- On vain hyväksyttävä se tosiasia, että suomalaiset ovat nopeita Suomessa. Loppukaudella minun on voitettava monta kilpailua. Muuten mestaruutta ei tule, Loeb sanoi.

Hirvonen on MM-sarjassa yhä kolmantena, mutta nousi jo viiden pisteen päähän Loebista.

- Tämä oli minulle fantastinen kilpailu. Olen todella iloinen, että pääsin näin lähelle Marcusta, Hirvonen sanoi.

Grönholm oli Fordillaan nopein sunnuntain kaikilla kolmella erikoiskokeella, jotka ajettiin Laukaan suunnalla. Aivan kärkiryhmässä sijoitukset eivät enää muuttuneet. Kymmenentenä ollut tshekki Jan Kopecky kuitenkin kaatoi Skodansa ja keskeytti. N-ryhmää johtanut Anton Alén joutui myös keskeyttämään, koska hänen Fiatinsa moottori ei käynnistynyt aamulla.

Neljänneksi sijoittui kilpailun suurin yllättäjä, Subarun australialaiskuljettaja Chris Atkinson. Viides sija puolestaan meni norjalaiselle Henning Solbergille, joka vuosi sitten oli Jyväskylässä neljäs.

Kuudes oli ensimmäisen kilpailunsa tehdastallin Subarulla ajanut espanjalainen Xavier Pons. Hänen takanaan seitsemänneksi ylsi virolaiskuljettaja Urmo Aava Mitsubishillä. Viimeisen MM-pistesijan vei nuori norjalainen Mads Östberg Subarulla.

Lauantaina keskeyttäneiden kerhoon siirtyi neljä kärkipään kuljettajaa. Subaru-talli päätti vetää Petter Solbergin pois kilpailusta, koska hänen autoaan vaivanneita tekniikkaongelmia ei pystytty korjaamaan. Citroenin toinen tehdaskuljettaja Daniel Sordo ja Mitsubishillä ajanut Juho Hänninen keskeyttivät moottorimurheisiin. Itävaltalainen Manfred Stohl kaatoi Citroeninsa rajusti Juupajoen pätkällä (EK 13) ja joutui keskeyttämään kahdeksannelta sijalta.

N-ryhmän kilpailun voitti ruotsalainen Patrik Flodin, joka pääsi lähelle ryhmävoittoa jo kahtena edellisvuonna. Vuosi sitten Flodin kaatoi autonsa taisteltuaan voitosta Alénia vastaan. Tällä kertaa onnetar hylkäsi Alénin. Toiseksi N-ryhmässä sijoittui Teemu Arminen.

Myös juniorien osakilpailussa voitto meni länsinaapuriin, Patrik Sandellille. Toiseksi ajoi Kalle Pinomäki, joka hävisi Sandellille yli minuutin. Kakkossija oli Pinomäelle uran paras tulos juniorien sarjassa.

- Toinen sija miellyttää, Pinomäki tuumi jo lauantain viimeisen erikoiskokeen maalissa.

Tapio Suominen oli juniorien kisassa lopulta viides ja niin ikään rengasrikoista kärsinyt Jarkko Nikara kymmenes.

Seuraava MM-ralli ajetaan asvalttiteillä Saksassa 17.-19. elokuuta. Kautta on jäljellä vielä seitsemän osakilpailua.

Lopputulokset 23/23 erikoiskokeen jälkeen: 1) Marcus Grönholm/Timo Rautiainen Suomi, Ford 2.57.26,1, 2) Mikko Hirvonen/Jarmo Lehtinen Suomi, Ford -24,2, 3) Sebastien Loeb Ranska, Citroen -1.09,9, 4) Chris Atkinson Australia, Subaru -3.02,8, 5) Henning Solberg Norja, Ford -4.29,4, 6) Xavier Pons Espanja, Subaru -7.00,5, 7) Urmo Aava Viro, Mitsubishi -7.39,6, 8) Mads Östberg Norja, Ford -9.31,9, 9) Guy Wilks Britannia, Ford -9.39,4, 10) Matthew Wilson Britannia, Ford -11.13,4, ...12) Kaj Kuistila/Kari Jokinen Suomi, Mitsubishi -16.29,8.

NÄIN ON AJETTU

Ek1 Killeri 1 (2,06 km): 1) Atkinson 1.20,6, Grönholm -0,2, 3) Loeb -0,3.

Ek2 Vellipohja 1 (17,2 km): 1) Latvala 8.18,7, 2) Hirvonen -1,6, 3) Loeb -4,6.

Ek3 Mökkiperä 1 (13,7 km): 1) Grönholm 6.47,5, 2) Loeb -2,1, 3) Hirvonen -2,8.

Ek4 Palsankylä 1 (13,3 km): 1) Hirvonen 6.47,4, 2) Grönholm -1,0, 3) Latvala -1,6.

Ek5 Vellipohja 2 (17,2 km): 1) Grönholm 8.10,1, 2) Hirvonen -0,5, 3) Loeb 1,4.

Ek6 Mökkiperä 2 (13,7 km): 1) Grönholm ja Hirvonen 6.42,7, 3) P. Solberg 0,7.

Ek7 Palsankylä 2 (13,3 km): 1) Grönholm 6.36,1, 2) Hirvonen -0,4, 3) P. Solberg -2,2.

Ek8 Urria (9,96 km): 1) Grönholm 4.36,6, 2) Hirvonen -0,2, 3) Loeb -1,2.

Ek9 Lautaperä (8,70 km): 1) Grönholm 3.56,7, 2) Hirvonen -1,7, 3) Loeb -2,6.

Ek10 Jukojärvi (22,25 km): 1) Grönholm 10.35,6, 2) Hirvonen -1,1, 3) Loeb -4,6.

Ek11 Killeri 2 (2,06 km): 1) Grönholm 1.20,7, 2) Loeb -0,1, 3) Sordo -0,2.

Ek12 Kaipolanvuori (13,46 km): 1) Loeb 6.53,4, 2) Grönholm -2,2, 3) Hirvonen -2,6.

Ek13 Juupajoki (22,14 km): 1) Grönholm 11.19,3, 2) Hirvonen -1,5, 3) Loeb -4,9.

Ek14 Ouninpohja 1 (33,01 km): 1) Grönholm 15.35,3, 2) Hirvonen -4,8, 3) Atkinson -5,5.

Ek15 Leustu (21,27 km): 1) Grönholm 10.12,6, 2) Hirvonen -2,4, 3) Loeb -5,2.

Ek16 Ouninpohja 2 (33,01 km): 1) Grönholm 15.19,8, 2) Hirvonen -3,0, 3) Loeb -4,8.

Ek17 Ehikki 1 (14,88 km): 1) Grönholm 6.52,2, 2) Hirvonen -4,0, 3) Loeb -4,3.

Ek18 Himos (18,56 km): 1) Grönholm 10.09,8, 2) Hirvonen -1,0, 3) Solberg -6,1

Ek19 Ehikki 2 (14,88 km): 1) Hirvonen 6.47,4, 2) Grönholm -0,6, 3) Loeb -2,9.

Ek20 Surkee (14,89 km): 1) Hirvonen 8.13,6, 2) Grönholm -0,5, 3) Loeb -5,9.

Ek21 Valkola (10,38 km): 1) Grönholm 5.35,9, 2) Hirvonen -0,1, 3) Loeb -2,3.

Ek22 Lankamaa (22,83 km): 1) Grönholm 11.07,2, 2) Hirvonen -2,0 , 3) Loeb -5,3.

Ek23 Ruuhimäki (7,54 km): 1) Grönholm 3.57,8, 2) Hirvonen -1,7, 3) Loeb -1,8.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  3. 3

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  4. 4

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  5. 5

    Kauneusleikkaus meni karmivalla tavalla pieleen: ”Kun operaatio oli tehty, kasvoni olivat jalkapallon kokoiset”

  6. 6

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  7. 7

    Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

  8. 8

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  9. 9

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  10. 10

    Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  6. 6

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  7. 7

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  8. 8

    Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

  9. 9

    Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

  10. 10

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  3. 3

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  4. 4

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  5. 5

    Kauneusleikkaus meni karmivalla tavalla pieleen: ”Kun operaatio oli tehty, kasvoni olivat jalkapallon kokoiset”

  6. Näytä lisää