Ilmari, Ilmo

Ralli

Valikko

Ralli

Latvala kolmas Japanin MM-rallissa

Sebastien Ogier voitti Japanissa uransa toisen MM-rallin 15,7 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Petter Solbergia ja 26 sekunnilla ennen kolmanneksi ajanutta Jari-Matti Latvalaa.

- Olen todella tyytyväinen. En pidä tämäntyylisissä oloissa ajamisesta, mutta löysin kuitenkin kisaan hyvän rytmin ja fiiliksen, ensi kertaa Hokkaidon saaren sorateillä kisannut Ogier sanoi.

Japanissa viidenneksi hiipunut Sebastien Loeb johtaa kuitenkin MM-sarjaa 43 pisteen erolla Ogieriin. Kolmantena on Latvala, joka on puolestaan 26 pisteen päässä Ogierista.

- Harmi, että juuri ne kaksi kuljettajaa joiden kanssa taistelen sarjan toisesta ja kolmannesta sijasta, saivat enemmän pisteitä kuin minä, Latvala totesi.

Sunnuntaina iskunvaimentimen rikkouduttua voittotaistosta pudonnut Solberg on sarjassa neljäntenä 14 pistettä Latvalasta.

- Loppuvuoden kolmesta kisasta kaksi on asvaltilla, joten asvalttiajoa pitää yrittää parantaa, Latvala tuumi.

Tekniikka petti suomalaiset

Hokkaidon karuilla sorateillä niin Latvala kuin kuudenneksi ajanut tallitoveri Mikko Hirvonen olivat voittotaistossa, mutta menettivät pelin teknisiin vikoihin. Latvalan mahdollisuudet söi lauantainen vetoakselirikko.

- Kun se tutkittiin tarkemmin tallissa, todettiin, ettei vika ollut suojakumin rikkoutuminen vaan akseli oli jostain syystä katkennut. Siitä oli jäänyt pieni pala pyörän napaan. Se lähettiin alihankkijalle tutkittavaksi, Latvala totesi.

Lauantain jälkeen Latvala oli rallissa viides, mutta löysi sunnuntain etapille loistovauhdin, joka yhdessä Hirvosen ajokin hydrauliikkapumpun pettämisen kanssa nosti hänet lopulta palkintosijalle.

- Varsinkin päivän pisimmälle ja vaikealle ek:lle onnistuin todella hyvin, Latvala muisteli vajaan 18 kilometrin Naekawan pikataivalta, jolla hän oli ensimmäisellä ajokerralla toinen. Toinen ajokerta toi pohja-ajan.

- Kaikkiaan kilpailusta jäi hyvä maku, vaikka lauantaina ehdin jo vähän turhautua, joka toi ajovirheitä, Latvala kertaili.

Latvalan kartturille Miikka Anttilalle kisa oli uran sadas MM-ralli. Hän juhli kisan aikana myös 38-vuotissyntymäpäiväänsä.

Hirvonen sinnitteli maaliin

Hirvonen lähti päätösetapille toisena, mutta hydrauliikkapumpun rikkoutuminen etapin alussa pudotti hänet lopulta kuudenneksi.

- Keskilukko ei enää sen jälkeen toiminut ja vaihtaminen oli mitä sattuu. Jouduin välillä käyttämään manuaalivaihdetta ja menetin aikaa yhdessä lähdössä, kun lähtöjärjestelmäkään ei enää toiminut. Jarrutuksissa sai varoa, ettei auto spinnaa. Nopeilla osuuksilla ei jääty niin paljon kärkeen, mutta syheröissä ei voinut ajaa täysillä, Hirvonen kertaili pumpun rikkoutumisen vaikutuksia.

Sunnuntain etapilla ei ollut huoltoa, joten pumppua ei voinut vaihtaa.

- Taas meille tuli sellainen ongelma, jota ei ole aikaisemmin ollut, Hirvonen harmitteli viitaten Saksan rallin vaihdelaatikkovikoihin.

Kimi Räikkönen keskeytti Japanissa kahdeksannelta sijalta ulosajoon kuultuaan nuotin väärin. Räikkönen jäi jumiin paikkaan, jossa ei ollut katsojia työntämässä autoa takaisin tielle.

Jari Ketomaa oli yhdeksäs ja voitti S2000-luokan.

Rallin MM-sarjan 9/13 osakilpailu, Japanin MM-ralli:

Lopputulokset 26/26 erikoiskokeen jälkeen: 1) Sebastien Ogier Ranska, Citroen 3.10.26,4, 2) Petter Solberg Norja, Citroen jäljessä 15,7 sekuntia, 3) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi, Ford -26,0, 4) Dani Sordo Espanja, Citroen -35,2, 5) Sebastien Loeb Ranska, Citroen -53,3, 6) Mikko Hirvonen/Jarmo Lehtinen Suomi, Ford -1.13,5, 7) Henning Solberg Norja, Ford -3.03,1, 8) Federico Villagra Argentiina, Ford -10.17,9, 9) Jari Ketomaa/Mika Stenberg Suomi, Ford -14.47,1 (S2000-luokan 1.), 10) Martin Prokop Tshekki, Ford -15.20,8.

MM-pistetilanne: 1) Loeb 201, 2) Ogier 158, 3) Latvala 132, 4) P. Solberg 118, 5) Sordo 107, 6) Hirvonen 94, 7) Wilson 56, 8) H. Solberg 31, 9) Villagra 30, Räikkönen 21.

Seuraava MM-kilpailu: 1.-3. 10. Ranska.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  2. 2

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  3. 3

    Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

  6. 6

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  7. 7

    Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

  8. 8

    Anna Abreu julkaisi viehkeitä bikinikuvia – luksuslomailua miljoonakaupungissa

  9. 9

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  10. 10

    Vuoden kokeilu: peltipoliisien otetta Kehä I:stä kiristettiin – valtava vaikutus ylinopeuksiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  2. 2

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  3. 3

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  4. 4

    Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

  5. 5

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  6. 6

    ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

  7. 7

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  8. 8

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  9. 9

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  10. 10

    Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teri Niitti, 43, on kuollut

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  4. 4

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  5. 5

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  6. 6

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  7. 7

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  8. 8

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  2. 2

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  3. 3

    Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

  6. Näytä lisää