Senja

Ralli

Valikko

Ralli

Ek:t 17 & 18: Loeb luovutti, Hirvonen ajaa kohti voittoa

Kuusinkertainen maailmanmestari Sebastien Loeb tiedetään piinkovana kilpailijana. Mutta niin kova kilpailija ei Citroenin ranskalaiskuskikaan ole, että pystyisi enää taistelemaan Ruotsin MM-rallin voitosta. Ja hän myönsi sen itsekin.

Loeb yritti sunnuntain ensimmäisellä erikoiskokeella tavoittaa kisan johdossa ajavaa Mikko Hirvosta, mutta turhaan. Loeb voitti Hirvosta ainoastaan 0,2 sekuntia ja ek 18:lle lähdettäessä ranskalainen oli jo päättänyt luovuttaa taistelun. Olihan ero siinä vaiheessa 16,4 sekuntia Hirvosen eduksi.

Loeb hävisi sunnuntain toisella ek:lla Hirvoselle peräti 7,3 sekuntia, ja maalissa hän myönsikin, että peli on pelattu.

- Päätin lopettaa taistelun ja täysillä ajamisen. Yritän päästä maaliin toisena. Mikko menee täällä liian lujaa, Loeb sanoi ek 18:n maalissa.

Hirvosen ero Loebiin on nyt peräti 23,7 sekuntia.

- Aamu on ollut toistaiseksi mahtava. Olen tyytyväinen, että olen saanut lisättyä muutamalla sekunnilla johtoani Loebiin. Minun täytyy kuitenkin pysyä keskittyneenä, sillä olosuhteet ovat jatkossa vaikeat, kun ajamme kaksi samaa ek-pätkää uudelleen, Hirvonen sanoi Ford-tallin tiedotteessa.

Loeb pitänee kakkossijansa helposti, sillä kolmantena ajava Jari-Matti Latvala hävisi sunnuntain kahdella ensimmäisellä ek:lla ranskalaiselle 13,9 sekuntia. Latvalan ero Loebiin on nyt kokonaistilanteessa 48,7 sekuntia.

Neljäntenä kisassa on Dani Sordo ja viidentenä Kimi Räikkösen tallikaveri Citroenin junioritiimistä Sebastien Ogier.

Kimi Räikkönen hävisi sunnuntain ensimmäisellä ek:lla nopeimman ajan kaasutelleelle Loebille 36,7 sekuntia. Ek 18:lla Räikkönen puolestaan oli suurissa ongelmissa häviten kärjelle kaksi minuuttia ja 11,5 sekuntia. Pätkällä jälleen penkan puolella käyneen Räikkösen auton oikea etupyörä vaurioitui ek:n aikana.

Räikkösen tavoin sijoilla "ynnä muut" ajava Marcus Grönholm ajoi puolestaan ek 17:lla porukan kolmanneksi nopeimman ajan häviten kärjelle 5,8 sekuntia, mutta ek 18:lla "Bossen" vauhti hyytyi. Grönholm oli sunnuntain toisella ek:lla viides ja hävisi Hirvoselle 19,4 sekuntia.

Ruotsin ralli, tilanne 18/21 ek:n jälkeen

1) Mikko Hirvonen/Jarmo Lehtinen Suomi, Ford 2.39.13,0, 2) Sebastien Loeb Ranska, Citroen jäljessä 23,7 sekuntia, 3) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi, Ford -1.12,4, 4) Dani Sordo Espanja, Citroen -2.13,2, 5) Sebastien Ogier Ranska, Citroen -3.18,0, 6) Henning Solberg Norja, Ford -4.27,3, 7) Matthew Wilson Englanti, Ford -6.40,0, 8) Mads Östberg Norja, Subaru -8.20,5, 9) Petter Solberg Norja, Citroen -9.25,8, 10) Per-Gunnar Andersson Ruotsi, Skoda -10.18,9,...12) Janne Tuohino/Markku Tuohino Suomi, Ford -11.10,1, ...Marcus Grönholm/Timo Rautiainen Suomi, Ford -23.08,7,... Kimi Räikkönen/Kaj Lindström Suomi, Citroen -36.28,6.

Erikoiskokeiden kärkikolmikko sunnuntaina:Ek17 (21,87 km): 1) Loeb 11.11,3, 2) Hirvonen -0,2, 3) Grönholm -5,8.Ek18 (23,41 km): 1) Hirvonen 13.13,2, 2) Loeb -7,3, 3) Latvala -11.

Sunnuntaina ajetaan vielä kolme erikoiskoetta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  4. 4

    Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

  5. 5

    Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

  6. 6

    Paljonpuhuva kuva Valkoisesta talosta: Trump sulki rahahanat aborttia tukevilta järjestöiltä – ympärillä vain miehiä

  7. 7

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  8. 8

    Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

  9. 9

    F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

  10. 10

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  6. 6

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  7. 7

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  8. 8

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  9. 9

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  10. 10

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  7. 7

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  8. 8

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  4. 4

    Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

  5. 5

    Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

  6. Näytä lisää