Oona, Netta, Aune

Ralli

Valikko

Ralli

Meksikossa liian liukkaita teitä Mikko Hirvoselle

Meksikon rallin teiden liukkaus yllätti Mikko Hirvosen. Ford-kuljettaja puhdistaa kärkiautona teitä irtohiekasta kisan avausetapilla ja romahti neljällä ensimmäisellä erikoiskokeella kuudenneksi 55,2 sekunnin päähän kisaa johtavasta Petter Solbergista.

- Irtohiekka oli todella paljon, yritin kaikkeni, mutta parempaan en pystynyt. Hiekka oli niin paljon, että jo yksikin sija ajojärjestyksessä muutti tilannetta oleellisesti, Hirvonen totesi.

Hirvosen kova yritys oli johtaa kahdesti ulosajoon rallin ensimmäisillä erikoiskokeilla.

- Ensin osuin kiveen todella nopeassa oikealle kääntyvässä mutkassa ja sitten tien reunan betonirakennelmaan yhdessä vasurissa. Ihme, ettei rengas mennyt, Hirvonen tuumi.

Hirvosen ja hänen kartturinsa Jarmo Lehtinen osasivat odottaa irtosoran hidastavan menoa, mutta ei näin paljon.

- Tiet olivat paljon liukkaampia kuin miltä ne näyttivät nuotituksessa. Tuntui, ettei pitoa ole lainkaan, Lehtinen kertasi

Taktikointia luvassa

Solberg oli tiellä kahdeksantena autona ja piiskasi Citroeninsa pohja-aikaan kolmella perjantaina neljästä ensimmäisestä erikoiskokeesta. Viidentenä autona tiellä oleva Citroenin kakkostiimin Sebastien Ogier hyöndysi myös edellä ajaneiden puhdistamat tiet ja on toisena 17,1 sekuntia kärjestä.

Citroenin Sebastien Loeb oli toisena autona tiellä Hirvosen jälkeen. Hänkin putosi selvästi kisan kärjen kyydistä, ja on neljän ek:n jälkeen kolmantena 26,4 sekunnin päässä Solbergista.

Meksikon aikaan aamulla ajetut Alfaron (22,96 km), Ortegan (23,83 km) ja El Cublieten (18,87 km) ek:t ajetaan uudestaan iltapäivän kuluessa. Avausetapin päättää kahdesti ajettava 2,21 kilometrin yleisöek.

- Mielenkiintoista nähdä, paljonko tilanne muuttuu iltapäivän kuluessa, mutta se on varmaa, ettei lauantaina tarvitse ajaa kärkiautona, Hirvonen totesi.

Lauantain ajojärjestys määräytyy kahta yleisöerikoiskoetta edeltävän ek:n perusteella, joten illan kuluessa saatetaan nähdä vielä taktikointia.

Räikkönen putosi puoli tuntia

Fordin Jari-Matti Latvala oli tiellä kolmantena autona ja jäi neljän ensimmäisen ek:n aikana Solbergille 40,3 sekuntia. Hän on rallissa viidentenä reilut 11 sekuntia neljäntenä olevaa Citroenin Dani Sordoa perässä.

- Ajoin ensimmäiset erikoiskokeet liian varovaisesti. En oikein löytänyt rytmiä. Sitten kolmannella ek:lla oli kaksi rajua hyppyä. Pelkäsin, että autolle sattui jotakin ja ajoin siksi sen ek:n lopun maltilla, Latvala kertasi.

Kimi Räikkösen kisa meni piloille heti alkuunsa. Hän menetti toisella ek:lla yli puoli tuntia auton polttoainejärjestelmän vian takia.

- Kesti kauan ennen kuin löydettiin paikka, jossa vika (löystynyt liitos) oli ja saatiin se korjattua. Sille ei voi mitään, että näitä joskus sattuu, Räikkönen totesi.

Räikkönen ajoi kerran leveäksi ensimmäisellä ek:lla, mutta ei telonut autoaan. Hän oliensimmäisellä ek:lla 10:s. Kolmannella 18,87 kilometrin ek:lla hän oli 7:s jäätyään kärkeen 13,7 sekuntia. Yleisöek:lla ennen huoltotaukoa hän oli neljäs.

- Ruotsin rallissakin pudottiin puoli tuntia heti alkuun, mutta ajettiin sen jälkeen hyviä ek-aikoja. Näin on tarkoitus tehdä nytkin, Räikkönen tuumi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  2. 2

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  3. 3

    Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  5. 5

    Upea Miss Helsinki Sephora, 19, alusvaatekuvissa: ”Haluan olla roolimalli”

  6. 6

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  7. 7

    Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

  8. 8

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  9. 9

    Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

  10. 10

    Taas dramatiikkaa Monte Carlon rallissa, Latvala nousi kolmanneksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  3. 3

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  4. 4

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  5. 5

    IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

  6. 6

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  7. 7

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  8. 8

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  9. 9

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  10. 10

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  2. 2

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  3. 3

    Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  5. 5

    Upea Miss Helsinki Sephora, 19, alusvaatekuvissa: ”Haluan olla roolimalli”

  6. Näytä lisää