Henri, Henna, Heikki

Ralli

Valikko

Ralli

Latvala keskeytti - Hirvonen kolmanneksi

Vika auton jousituksessa keskeytti Jari-Matti Latvalan Argentiinan MM-rallin lauantain viimeistä edelliselle erikoiskokeelle.

Latvalan epäonni nosti Mikko Hirvosen kolmanneksi. Kisaa johtaa Citroenin Sebastien Ogier.

Latvala putosi rallin johdosta toiseksi lauantain viimeistä edellisellä erikoiskokeella. Hän yritti korjata vikaa siirtymätaipalella, mutta se ei onnistunut. Ennen seuraavaa erikoiskoetta, jonka alusta Latvala myöhästyi, talli viesti kuljettajalle, että hänen on paras ajaa auto tien sivuun, koska etupään jousitus oli sen verran pahasti rikki.

Latvala johti kisaa 10,6 sekunnilla ennen kuin tekniikkamurheet iskivät päivän kolmanneksi viimeisellä erikoiskokeella. Kisan johtoon siirtyi sen jälkeen Ogier, joka johtaa rallia 21,1 sekunnilla ennen päivän viimeistä erikoiskoetta.

Latvalan murheet tarkoittavat, että Ogierilla on erittäin vahva ote voitosta, jos hän ajaa lauantain viimeisen erikoiskokeen ja sunnuntaiset erikoiskokeet ongelmitta. Citroen-tallin ranskalaiskuljettaja on voittanut seitsemästä lauantaina ajetusta erikoiskokeesta kolme.

– Nyt pannaan kaikki peliin, katsotaan kuinka käy, Ogier kertoi etapin puolivälissä ja piti sanansa.

Ralli päättyy sunnuntain 59 ek-kilometrin lenkkiin, josta leijonan osan lohkaisee 48,21 kilometrin Ascochinga-erikoiskoe.

Loeb ajaa Hirvosta kiinni

Latvalan epäonni nosti Mikko Hirvosen kolmanneksi. Hän on 20,1 sekunnin päässä toisena olevasta Petter Solbergista, joka manasi päivän mittaan irtohiekan ja pölyn pudottavan vauhtiaan. Norjalainen on ajanut toisena autona tiellä.

Hirvosella on täysi työ pitää kolmas sija, sillä neljäntenä oleva Sebastien Loeb on 13,1 sekunnin päässä Hirvosesta. Loeb on päivän mittaan ollut hurjassa vedossa. Hän on ajanut neljä pohja-aikaa. Menoa on tosin auttanut lähtöpaikka viidentenä autona.

– Lujaa se tulee, Hirvonen huokaili MM-sarjan radiolle.

Loeb jäi 12,2 sekuntia kärjestä päivän ensimmäisellä erikoiskokeella, mutta on ajanut virheittä.

– Tein typerän virheen käytettyjen renkaiden kanssa aamun ensimmäisellä ek:lla, mutta sen jälkeen olen puskenut täysillä, Loeb kertoi.

Loeb otti aamun ensimmäiselle pikataipaleelle käytetyt renkaat. Hän haki niillä parempaa pitoa erikoiskokeen avanneelle asvalttiosuudelle, mutta valinta osoittautui vääräksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    4. 4

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    8. 8

      Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

    9. 9

      TMZ: Vastahakoinen koira pakotettiin kuohuvaan veteen – tapahtuiko uuden elokuvan kuvauksissa eläinten kaltoinkohtelua?

    10. 10

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    7. 7

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    4. 4

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. Näytä lisää