Laura

Ralli

Valikko

Ralli

Näin Latvala on koettanut välttää viime vuoden ongelman

Fordin Jari-Matti Latvala säntää Jyväskylän MM-ralliin voitto mielessään.
Helppoa sen ottaminen ei missään nimessä tule olemaan, mutta ainakin lähtökohdat ovat nyt paremmat kuin vuosi sitten – ja silloinkin irtosi kakkostila.

Viime vuonna Latvalan ralli lähti sivuraiteille jo kisoja edeltäneissä testeissä, kun töysäläinen ei saanut Fiestansa peräpään säätöjä haluamaansa muottiin. Virheistä on kuitenkin opittu.

- Jyväskylässä tehdään ralleista kaikista eniten jousituksen kanssa töitä, mutta viime vuonna tein sen virheen, että keskityin testeissä pelkästään jousitukseen, enkä tarkistanut esimerkiksi lukkoasetuksia. Nyt niitä on tarkisteltu, Latvala painotti keskiviikkona Fordin varikkoalueella.

Sen lisäksi testeissä on tehty aiempaa enemmän töitä myös iskunvaimentimien kanssa.

- Viimeksi iskarimies oli mukana vain toisena testipäivänä, mutta nyt hän oli paikalla molempina päivinä. Yksi päivä ei riittänyt. Näillä, lukkoasetuksilla ja iskareilla, on ne suurimmat merkitykset, kun vertaa mitä olemme nyt tehneet eri tavalla.

Vuosi sitten Latvala ajoi toiseksi, vaikka sai luistelleen Fiestansa perän pysymään toivotulla tavalla tiessä vasta lauantaina eli rallin päätöspäivänä. Nyt Latvala on selvästi luottavaisemman oloinen, mitä tulee autoon ja siihen löydettyihin säätöihin.

- Auto tuntuu tosi tasapainoiselta testien jälkeen, nyt pysytään hyvin tiessä. Nyt kysymys on vaan siitä, että toimiiko auto todella sitten myös rallissa, niin kuin testeissä olen ajatellut sen toimivan. Joskus kun ajaa samaa tietä useasti, sitä luulee tekevänsä autosta todella hyvän, mutta todellisuudessa onkin tehnyt siitä kisaa ajatellen liian jäykän sen takia, että testissä on puhdas tie ja rallissa tiellä onkin sitten irtosoraa ja luistoa. Toivon ja uskon kyllä, että nyt on säädöt oikein.

Latvalan kausi on epäonnistumisineen ja loukkaantumisineen ollut varsin raskas. Uutta puhtia loppukaudelle kelpaa kuitenkin hakea Jyväskylästä, missä Latvala otti toissa vuonna uransa ensimmäisen Jyskälä-voiton.

- Tässä rallissa haluaa aina ajaa voitosta. Viime vuonna se jäi niin lähelle, että kakkossija oli tosi kova pettymys. Se antaa hyvän motivaation, Latvala ennakoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

    2. 2

      Axl Smith poistui käräjäoikeudesta – paljasti viimein tuiman katseensa aurinkolasien takaa

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    6. 6

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    7. 7

      Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

    8. 8

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    9. 9

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    10. 10

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    3. 3

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    7. 7

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    8. 8

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

    2. 2

      Axl Smith poistui käräjäoikeudesta – paljasti viimein tuiman katseensa aurinkolasien takaa

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    6. Näytä lisää