Sebastien Loeb johtaa ja hänen tallikaverinsa Mikko Hirvonen on neljäntenä Monte Carlon MM-rallissa.
Hirvonen nousi torstain ensimmäisillä erikoiskokeilla kaksi sijaa. Citroënin rattiin siirtynyt suomalaiskuljettaja ohitti Jevgeni Novikovin ja Sebastien Ogierin.Seitsemännelle erikoiskokeelle Hirvonen otti kuitenkin vääränlaiset renkaat, ja loistavasti S2000-luokan Skodalla ajava Ogier kavensi eron 12 sekuntiin.
- Pikkuhiljaa alkaa tottua uuteen autoon. Kahden pehmeän renkaan valitseminen toiselle puolelle oli kuitenkin väärä veto tällä pätkällä. Ei ollut niin kuivaa kuin odotettiin. Siksi hävittiin vähän, Hirvonen kertoi ralliradiossa EK 7:n jälkeen.
Jo kuudetta Monten voittoaan tavoitteleva Loeb jatkaa vakuuttavin ottein kisan kärjessä. Ranskalainen on ollut nopein torstaina tähän mennessä ajetuilla kaikilla kolmella pätkällä. Mini-kuski Dani Sordolle merkittiin aluksi pohjat EK 6:lle, mutta hänelle annettiin väärä aika, joka korjattiin myöhemmin.
Loebin etumatka toisena olevaan Ford-kuskiin Petter Solbergiin on jo minuutti ja 23 sekuntia. Sordo on kolmantena. Hirvosen ero kärkeen on jo yli kolme minuuttia.
Jari-Matti Latvala keskeytti jo keskiviikkona ajettuaan ulos. Sitä ennen hän johti kilpailua puolella minuutilla.
Torstaina ajetaan vielä kolme erikoiskoetta. Ralli päättyy sunnuntaina Monacoon.
Kommentit
Kirjoita kommentti
EK 9: Latvala yötauolle toisena, Hirvosella rengasrikko
EK 8: Loeb lisäsi johtoaan, Hirvonen putosi neljänneksi
EK 7: Jari-Matti Latvala ajoi Sebastien Loebia kiinni
Ek 6: Loeb tiristi lisää eroa Latvalaan
Ek:t 4-5: Latvalan voittokulku katkesi - kärkipaikka vaihtui
EK3: Latvala kovassa vedossa - taas pohja-aika!
Solbergin riskinotto epäonnistui
EK 1: Latvala uhkui ajohaluja - kova pohja-aika
Latvala valitsee ajopaikkansa toisena - vain tallikaveri oli nopeampi
Jari Ketomaa ajaa Kreikan sijasta Uudessa-Seelannissa
Hirvonen uskoo voittovauhtiin Kreikassa




