Citroen-tallin uuden ja vanhan kakkoskuljettajan järjestys Monte Carlo -rallin avauspäivän jälkeen oli yllättävä, kun Mikko Hirvosen päivä meni piloille ajovirheen rikkoman jarrulevyn takia.
- Kevyesti hipaisin kiviseinää, ja takaa meni jarrulevy kappaleiksi. Muuta en siinä saanut rikki, mutta puolentoista pätkän aikana ei sitten ollut jarruja, Hirvonen manasi keskiviikon kolmannen ek:n ajovirhettä.Kun Hirvonen ajoi lähes puolet päivän neljästä erikoiskokeesta liki jarruitta, hän putosi kuudenneksi ja kahden puolen minuutin päähän rallia johtavasta tallitoveristaan Sebastien Loebistä.
Toisena on Minin Dani Sordo 1.04 minuuttia kärjestä, kolmantena Fordin Petter Solberg (-1.05,2) ja neljäntenä viime kaudella Citroenin tehdaskuljettajana ajanut Sebastien Ogier.
VW:n tehdaskuljettajaksi siirtynyt Ogier kilpailee tämän kauden Skodan S2000-autolla, jonka kanssa Volkswagenin tehdastalli kasvattaa tietotaitojaan ja kokemustaan MM-sarjasta. VW tulee ensi kaudella MM-sarjaan.
Ei mitään ajelua
Hirvosen mukaan kaksi ja puoli minuuttia kärkeen ei tarkoita, että hänen kilpailunsa muuttuisi sunnuntaiajeluksi.
- Kaksi sijaa on ainakin otettavissa ajamalla. Koetaan sitten vielä parantaa siitä, jos vaikka saadaan rengasvalinnat osumaan ja muilla ne menisivät vähän ristiin, Hirvonen ennakoi sunnuntaihin jatkuvaa kilpailua.
Keskiviikon nopein kuljettaja oli kolme neljästä erikoiskokeesta voittanut Loeb. Hän johti ensimmäisen ek:n jälkeen, mutta putosi toisella ek:lla toiseksi väärän rengasvalinnan takia. Takaisin kärkeen mestaripilotti kiihdytti illan viimeisellä ek:lla, kun rallia johtanut Jari-Matti Latvala keskeytti ulosajoon.
- Aamupäivällä tehtiin väärä rengasvalinta, mutta iltapäivällä kaikki meni nappiin, Loeb totesi.
Kommentit
Kirjoita kommentti
EK 9: Latvala yötauolle toisena, Hirvosella rengasrikko
EK 8: Loeb lisäsi johtoaan, Hirvonen putosi neljänneksi
EK 7: Jari-Matti Latvala ajoi Sebastien Loebia kiinni
Ek 6: Loeb tiristi lisää eroa Latvalaan
Ek:t 4-5: Latvalan voittokulku katkesi - kärkipaikka vaihtui
EK3: Latvala kovassa vedossa - taas pohja-aika!
Solbergin riskinotto epäonnistui
EK 1: Latvala uhkui ajohaluja - kova pohja-aika
Latvala valitsee ajopaikkansa toisena - vain tallikaveri oli nopeampi
Jari Ketomaa ajaa Kreikan sijasta Uudessa-Seelannissa
Hirvonen uskoo voittovauhtiin Kreikassa




