Mark Webber on Jari-Matti Latvalan suosikki formula ykkösten maailmanmestariksi. Tittelin saaja ratkeaa Abu Dhabissa sunnuntaina.
Samaan aikaan Latvala toivoo olevansa kiinni MM-pronssin syrjässä, ehkä jopa hopeassa rallin MM-sarjan päättävässä Britannian rallissa.
- Tavoite on pitää sarjan kolmas sija. Kun eroa toisena olevaan Sebastien Ogieriin on 11 pistettä, hopealle nousu vaatii oman onnistumisen lisäksi Ogierin epäonnistumista, Latvala sanoo.
- Mitä formula ykkösiin tulee, olisi hienoa, jos Webberin pitkä ura saisi huipennukseksi MM-tittelin. Mies on ajanut elämänsä kautta tänä vuonna.
Kaksi MM-rallia tällä kaudella voittanut Latvala tavoittelee kärkisijaa myös Britannian rallissa. Hän on ollut kilpailussa parhaimmillaan toinen (2008) ja ajanut sen kahdeksan kertaa.
- Fiilis on hyvä, vaikka se pikkuisen arveluttaa, etten viime vuonna päässyt täällä mihinkään. Se tosin johtui siitä, että tein auton alustasta ylipehmeän. Ajattelin, että mitä pehmeämpi alusta, sen parempi vetopito. Auto kuitenkin huojui niin rajusti, etten uskaltanut ajaa kunnolla kovilla osuuksilla, Latvala muistelee viime vuoden seitsemättä sijaa.
Pääosa Britannian rallista ajetaan syyssateiden liukastamilla metsäteillä Walesissa, mutta mukana on myös kahdesti ajettava erikoiskoe, jolla on kymmenen kilometrin asvalttiosuus.
Ex-kuljettajat juhliin
Latvala veikkaa, että lähtöjärjestyksellä on kilpailussa tuntuva rooli. Itse hän ajaa reitillä kolmantena kuljettajana perjantaina, kun kisa pääsee todenteolla vauhtiin torstaisen yleisöerikoiskokeen jälkeen.
- Näillä keleillä olisi paras olla ensimmäisenä autona tiellä. Kun hiekkamurske lähtee autojen mukana tien pinnasta, tilalle tulee liukasta liejua.
Kun Walesin teille voittajasuosikkina ampaiseva Sebastien Loeb on jo MM-tittelin varmistanut, tarjolla on vain taistelu MM-hopeasta ja pronssista. Niistä Ogierin ja Latvalan kanssa kisaa MM-sarjassa neljäntenä oleva Petter Solberg. Norjalainen on viiden pisteen päässä Latvalasta.
Britannian ralli on myös nykyisten WRC-autojen aikakauden viimeinen MM-ralli. Ford-talli juhlii Focus-mallin viimeistä MM-rallia tehdasautona kutsumalla paikalle ex-tehdaskuljettajia, kuten Carlos Sainzin, Marcus Grönholmin ja Toni Gardemeisterin.
EK 9: Latvala yötauolle toisena, Hirvosella rengasrikko
EK 8: Loeb lisäsi johtoaan, Hirvonen putosi neljänneksi
EK 7: Jari-Matti Latvala ajoi Sebastien Loebia kiinni
Ek 6: Loeb tiristi lisää eroa Latvalaan
Ek:t 4-5: Latvalan voittokulku katkesi - kärkipaikka vaihtui
EK3: Latvala kovassa vedossa - taas pohja-aika!
Solbergin riskinotto epäonnistui
EK 1: Latvala uhkui ajohaluja - kova pohja-aika
Latvala valitsee ajopaikkansa toisena - vain tallikaveri oli nopeampi
Jari Ketomaa ajaa Kreikan sijasta Uudessa-Seelannissa
Hirvonen uskoo voittovauhtiin Kreikassa




