Uutinen ei yllätä: Sebastien Loeb avasi rallin MM-sarjan murskavoitolla.
Voitto oli Citroen-tallin ranskalaistähdelle uran 68:s MM-sarjassa ja ennätyksellisesti kuudes Monte Carlo -rallissa.
Bonuserikoiskokeella Loeb ajoi voiton ja nappasi kolme ylimääräistä MM-pistettä.
- Täydellinen alku MM-sarjalle, mutta Monte Carlo -ralli on minun rallini. Katsotaan sitten mitä muissa ralleissa tapahtuu, Loeb totesi.
Loebin tallitoverina ensimmäisen kilpailunsa ajanut Mikko Hirvonen oli neljäs ja otti kaksi lisäpistettä bonus-ek:lla.
Takkuisen alkumatkan jälkeen Hirvonen pääsi sinuiksi uuden työkalunsa kanssa ja ajoi kolme pohja-aikaa.
- Aika hyvä kilpailu, vaikka palkintosijalle tavoiteltiin. Vaikea ralli uudella autolla ja vähän varovaisesti aloitettiin, Hirvonen summasi.
Kolmanneksi kilpailussa sijoittuneelle Fordin Petter Solbergille sijoitus oli uran paras Monte Carlo -rallissa. Norjalaisen tallitoveri Jari-Matti Latvala keskeytti alkumatkasta ulosajoon.
MM-sarja jatkuu helmikuun alussa Ruotsin rallissa, jossa Hirvosen ja Latvalan lisäksi kisaan suomalaisväriä tuovat MM-ohjelmansa aloittava Jari Ketomaa ja SM-sarjan lupaavasti Subarulla ajanut Mikko Pajunen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
EK 9: Latvala yötauolle toisena, Hirvosella rengasrikko
EK 8: Loeb lisäsi johtoaan, Hirvonen putosi neljänneksi
EK 7: Jari-Matti Latvala ajoi Sebastien Loebia kiinni
Ek 6: Loeb tiristi lisää eroa Latvalaan
Ek:t 4-5: Latvalan voittokulku katkesi - kärkipaikka vaihtui
EK3: Latvala kovassa vedossa - taas pohja-aika!
Solbergin riskinotto epäonnistui
EK 1: Latvala uhkui ajohaluja - kova pohja-aika
Latvala valitsee ajopaikkansa toisena - vain tallikaveri oli nopeampi
Jari Ketomaa ajaa Kreikan sijasta Uudessa-Seelannissa
Hirvonen uskoo voittovauhtiin Kreikassa




