Senja

Ravit

Valikko

Ravit

Elias Intomielen maltti toi 13 000 euroa

Toto75-finaalit
Kouvolassa nähtiin paljon laukkoja, jotka vaikuttivat tulojärjestyksiin.
Valkeala-ajossa jäi jossiteltavaa etenkin loppukaarteessa keulasta pompanneelle Rapin Aatokselle ja ensimmäisellä takasuoralla toiselta sijalta laukalle kompuroineelle Vixenille, joka ehti lähdön vauhdikkaimmalla loppuspurtilla vielä kakkoseksi.

Perinteikkään suurkilpailun 13 000 eron pääpotin vei Tuomas Pakkasen maltilla ajama Elias Intomieli. Hyvän reissun toisessa parissa ulkona saanut ori pääsi iskemään kiriinsä maalisuoran alussa. Loppukurvissa keulat perinyt Vihte oli kolmas ennen parasta takamatkalaista Diktaattoria.

Pakkanen korosti, että hän otti startin varman päälle.

- Elias Intomieli tahtoo olla lähdössä nimensä mukainen. Se on tosi yrittävä hevonen, joka tekee tosissaan töitä, mutta varsinkin volttilähdöt ovat sille vielä kompastuskivi, Pakkanen sanoi.

Valmentaja Timo Mäkäräinen toi oriin epävarmoin miettein Kouvolaan.

- Elias Intomieli köhähteli vähän viikolla ja sen jalassa oli myös sanomista. Onneksi se ei polkaissut niin pahaan kohtaan jalkaansa, että siitä olisi ollut enemmän haittaa, Mäkäräinen paljasti.

Elias Intomielellä voisi olla rahkeita osallistua ensi kesän kuninkuuskilpailuun, mutta treenari ei ainakaan julkisesti unelmoi Porin karkeloista.

- Ajellaan vain hevosen terveyden mukaan ilman tavoitteita. Se on pysynyt viime syksystä lähtien niin terveenä, että pitää ihan koputtaa puuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Pelaa täällä: Toto.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›