Sebastian

Ravit

Valikko

Ravit

"Loordi" villitsi itsensä Suur-Hollolan suosikiksi

SUUR-HOLLOLA
Tasaiseksi uumoillun Suur-Hollola-ajon välierissä saatiin osviittaa huomenna ajettavan finaalin asemista. Voittajaa odottaa 80 000 euroa.
Sunnuntaina ratkaistaan yksi ravivuoden klassikoista kun Suur-Hollola-seppele asetetaan Lahdessa voittajan kaulaan. Lauantain välierissä nähtiin kolme hienoa suosikkivoittajaa, joista Surprise Lord teki vakuuttavimman työn ja kohosi ennakkosuosikin asemaan.

Ohjastaja Iikka Nurmosen oli helppo keksiä ylisanoja Leppävirtalaisen Jalohepo Oy:n oriista. Surprise Lord kiersi joukon hänniltä kaikki ja lisävaihteita jäi vielä varastoonkin.

- Tämä hevonen kyllä villitsee minun vaistoni. Uskomaton hevonen ajaa. Se kiersi tänään vaivatta kaikki, vaikka oljenkorsia jäi vielä säästöön. Loordi oli hyvä jo viime vuonna, mutta nyt se on vielä pykälän parempi, Iikka Nurmonen kehuu.

Toinen alkuerä oli tuttujen Suur-Hollola-menestyjien juhlaa. Pääkilpailun kymmenen kertaa voittanut Jorma Kontio ajoi viisi kertaa voittoa juhlineen valmentaja Timo Nurmoksen Seabiscuitin voittoon koko matkan johdon jälkeen.

- Hevonen on päässyt aloittamaan kauden hieman myöhässä ja aavistuksen olimme huolissamme, että ehtiikö se huippuiskuun. Timo Nurmos on kuitenkin tehnyt jälleen kerran hienoa työtä. Seabiscuit oli tänään hyvällä ravilla ja koko ajan menollaan, Kontio kehuu.

- Itse en pidä tästä systeemistä, että välierät ja finaali ajetaan peräkkäisinä päivinä. Uskoisin sen kuitenkin sopivan tälle hevoselle.

Toissa vuonna kilpailun voittanut Up-Date Hoss hallitsi kolmatta välierää johtopaikalta.

- Päästiin ajamaan viimeisessä karsinnassa ja yritettiin ottaa siitä hyöty irti. Nopein voittaja saa valita huomiseen lähtöön radan ensimmäisenä ja lopussa ajoin myös kelloa vastaan. Se on iso etu ja hyvä, että onnistuin, ohjastaja Ari Moilanen selitti.

- Ori oli tänään paljon laiskempi ajettava kuin aiemmin. Toisaalta hyvä, ettei lunki kaveri kuluttanut turhaa energiaa.

Suur-Hollola-finaalin ratajärjestys:

1. Up-Date Hoss
2. Seabiscuit
3. Surprise Lord
4. Super Frido
5. She Loves You
6. Rainbow Zet
7. Tarantino
8. Bosses Lily
9. Pike River
10. Air Gunner
11. Amazing Soul
12. Ribaude

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Pelaa täällä: Toto.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›