Enni, Enna, Eini

Ravit

Valikko

Ravit

Huippu-urheilijoiden ravurilla uusi ohjastaja – yllätysnimi Kanadasta!

Kuski Kanadasta
Mikko Ilosen, Janne Korven ja kumppaneiden omistamaa tammaa ajaa lauantaina tuttu menestysnimi 2000-luvun alkupuolelta.
Lumilautailija Janne Korpi keskittyy talvisin ykköslajiinsa, mutta miehen hevoset eivät ole joutilaana. Korpi omistaa muun muassa yli 75 000 euroa tienanneen Arctic American yhdessä golfaaja Mikko Ilosen, lautailukollega Peetu Piiroisen ja muutaman muun kanssa.

Moni yllättyi lauantain Tampereen ravilistoja selatessaan, sillä Arctic Americaa ohjastaa tällä kertaa Riina Rekilä. Hänet muistetaan vuosituhannen alun menestyskuskina, mutta nykyään Kanadassa asuva nainen on ajanut viimeksi kilpaa Suomen kamaralla huhtikuussa 2007.

- Olen käymässä Suomessa ja Jannen kanssa oli puhetta, että ajaisin tämän startin. Lähdetään siis kokeilemaan, Rekilä kertoo.

- Olen ollut reilun viikon verran täällä ja viivyn tammikuun puoleenväliin saakka. Perheen ja sukulaisten kanssa on oltu, mutta hevosiakin ehditään moikkaamaan. Yhdessä välissä en ehtinyt kolmeen vuoteen Suomeen, mutta muuten täällä on tullut käytyä kerran vuodessa.

Rekilä muutti vuonna 2007 Kanadaan ja ravimenestystä on tullut myös rapakon tuolla puolen. Tallin ehdoton lippulaiva on ollut viime aikoina nelivuotiaaksi kääntynyt El Titan, joka kilpaili kolmivuotiaana kivenkovissa kisoissa ja menestyi hienosti.

- Oriilla keskitytään nyt siitoskauteen, vaikka se on ollut täydessä kunnossa Breeders Crownin jälkeen. Se on kyllä hurja hevonen, jossa riittää seuraamista jatkossakin.

Kaikkiaan tallissa on siitostammojen ja varsojen lisäksi 18 treenattavaa, joista valtaosa on kaksi- ja kolmevuotiaita tulevaisuuden toivoja.

Vieläkö Suomen volttauskuviot ovat muistissa?

- Enköhän minä sen verran osaa voltata ja onneksi volttia johtaa vuoden ohjastaja, joten minun ei tarvitse kuin seurailla, Rekilä naurahtaa.

- Arctic America tuli viimeksi tauolta, mutta sen kisan jälkeen en ole vielä tarkemmin puhunut taustajoukkojen kanssa.

Pekka Korven virallisesti valmentama Arctic America juoksee toisessa T76-kohteessa ja kuuluu lähdön yllättäjäosastoon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Pelaa täällä: Toto.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›