Senja

Ravit

Valikko

Ravit

Ruunalle vakuuttava voitto kuolemasta – ”Edessä hyvä syksy ja talvi”

Toto65
Läpi ravien jatkunut vesisade laski tulostasoa Vermon Toto65-kierroksella.
Kesällä Suomeen kilpailemaan siirtynyt Bazire Brodde ei vesisateesta välittänyt, vaan nappasi kauden avausvoittonsa häijyllä esityksellä toiselta ilman vetoapua.

Keulapaikalle alussa mielinyt juoksija ei tavoitteessaan onnistunut. Matka taittui mailin matkalla toisella ilman vetoapua niin sanotulla kuolemanpaikalla. Siitä Tapani Raunion valmennettava oli lopussa omaa luokkaansa voittaen lähtönsä varmasti.

- Kyllä kuolemanpaikalle jääminen huolestutti, sitä ei suunniteltu ennakkoon. Selkäjuoksu oli ensisijaisesti haussa. Hevonen juoksi kuitenkin nätisti ja rauhallisesti. Ei se väsynyt ollut lopussa, mutta rupesi hieman löysäilemään. Hevonen antoi jo Turussa viitteitä paremmasta ja uskon sillä olevan edessä hyvä syksy ja talvi, ohjastaja Ari Moilanen odotti.

Ruotsin puolella kovissa Etelä-Ruotsin lähdöissä kilpaillut Bazire Brodde voitti lähtönsä pienoisena yllättäjänä, vaikka sen aikaisemmat esitykset kielivätkin nousukunnosta. Seuraavassa juoksussa hevosen peliosuus tulee varmasti olemaan aivan eri lukemissa, sen verran selvästi muita parempi se oli tänään.

Lähdön selkeä ennakkosuosikki Up Up And Away taittoi matkaa neljännessä ulkona kaukana kärjestä. Ori ei kuitenkaan syttynyt kirivaiheessa ja jäi hännille ollen pienoinen pettymys.

Torvisista nuorempi kypärätemppuun

Torvisen taidokkaista ohjastajaveljeksistä nuorempi Jukka Torvinen oli vesisateesta huolimatta liekeissä keskiviikkoiltana. Nuori mies ohjasti kilpaa neljässä Toto65-lähdössä, joista voitti peräti kolme. Yksi ”erehdys” annettaneen miehelle anteeksi, sillä hän oli myös neljännellä ajokillaan hienosti himmeimmällä mitalisijalla. 

Ensimmäisen voittonsa nuori taituri ohjasti isoliikkeisellä kookkaalla tammalla illan neljännessä koitoksessa.

Kolmen kuukauden kilpailutauon jälkeen toisen starttinsa juossut Romanina Ans tykitti loppua voiton arvoisesti lyöden alkutahdit Torvisen voittokululle. Passiivisella ajotaktiikalla matkassa ollut tamma oli vielä loppukurvissa porukan hännillä, mutta ponteva viimeinen puolikas nosti sen lopulta helppoon voittoon.

- Lähtöpaikka oli huono ja yksi lähtö oli vasta alla. Hevonen tuntui koko matkan tosi hyvältä, kun käänsin sen ulos, niin hyvin se lähti menemään. Tosi kovaa hevonen juoksi viimeiset 500 metriä ulkoratoja pitkin, ohjastaja Jukka Torvinen kehui hevosen esitystä.

Lähdössä toiseksi sijoittunut suosikki Livi Import sai ennakkoon vuolaita kehuja ohjastajaltaan Hannu Torviselta. Pääosin toisessa ulkona matkaa taitattanut tamma kiri loppua asiallisesti varmistaen kaksoisvoiton Torvisen veljeksille.

Jukka Torvisen ajotaidoista ja jäätävistä hermoista saatiin jälleen todistetta illan viidennessä lähdössä. Mies luovutti kovan avauksen jälkeen keulapaikan suosiolla pois, vaikka oli liikkeellä suosikin kanssa. Kylmänviileä ajotaktiikka kannatti, sillä kiritilat löytyivät lopussa ja ruuna oli omaa luokkaansa tuoden ohjastajalleen illan toisen voiton.

- Mietin keulasta ajamista, mutta E-P (Erkki-Pekka Mäkinen) tuli päättäväisenä rinnalle. Hevonen ei ollut lämmityksessä aivan parhaimmillaan, niin ajattelin ajaa selästä. Loppusuoraa hevonen spurttasi lujaa ja korvatkin jäivät kiinni, ohjastaja Jukka Torvinen kertoi.

Illan kruunannut kolmas voitto irtosi miehelle toisen voiton tavoin tarkalla juoksulla johtaneen takaa. 6-vuotias tamma Duquesa kiitti tarkasta juoksusta kirimällä niukkaan voittoon maalisuoralla.

- Tosi hyvin on tänään mennyt. Juoksut ovat menneet hyvin ja hyviä hevosia on ollut. En etukäteen miettinyt ajotaktiikkaa. Olisin keulapaikaltakin voinut ajaa, mutta Arin (Moilanen) hevonen tuli halukkaasti rinnalle. Varamäen Jounin hevonen pääsi loppukaarteessa hieman karkuun ja lopussa Saarelan (Jarmo) ajokki kiri lähelle, ohjastaja Jukka Torvinen kertasi lähdön tapahtumia.

Oikea Toto65-rivi, Vermo 2.9.

Toto65-1: 5 Bazire Brodde
Toto65-2: 8 Romanina Ans
Toto65-3: 6 Grainfield Oliver
Toto65-4: 8 El Blackjack
Toto65-5: 2 Duquesa
Toto65-6: 7 Sue's Photo

Kuusi oikein -voitto-osuus 446,50 euroa. Viisi oikein 13,10 euroa.

Pelaa täällä: Toto.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›