Henri, Henna, Heikki

Ravit

Valikko

Ravit

Suomen ykkössarjoihin kiinnostava jenkkiravuri

Lisäväriä Suomeen
Jarno Kauhasen talli vahvistuu alle kymppiä painelleella 4-vuotiaalla.
Workout Wonder on muuttanut Yhdysvalloista hollolalaisen Jarno Kauhasen talliin.

Kauhanen on yksi 4-vuotiaan oriin omistajista. Trion täydentävät mikkeliläinen suurpelaaja ja hevosenomistaja Antti Peltola sekä raviurheilun moniottelija Kari Lähdekorpi. Peltola omisti osan oriista jo ennen kuin se siirtyi Suomeen.

Vielä rapakon takana se juoksi All Laid Out Stablen nimiin 23 kilpailussa 148 810 dollaria totosijoin 4–3–1. Oriin ennätys tappiojuoksussa on 09,6.

– Muut osakkaat halusivat myydä osuutensa minulle. Päätin tuoda hevosen Suomeen ja juuri Kauhaselle jo siinä vaiheessa. Jospa hän saisi palaset loksahtamaan kohdalleen, Peltola kertoi.

Timo Nurmos huusi Workout Wonderin vajaat kolme vuotta sitten Lexingtonin huutokaupassa All Laid Outille 70 000 dollarilla.

Ori kilpaili 2-vuotiaana Noel Daleyn valmennuksessa, paineli seuraavan vuoden Åke Svanstedtin tallista ja palasi 2016 taas Daleylle.

Tänä vuonna se on kilpaillut viidesti, voittanut kerran ja ansainnut 7 650 dollaria. Ori on laukannut kolmessa startissaan viidestä.

Viime vuonna kauden päätähtäin oli The Hambletonian, mutta siinä Workout Wonderin taival katkesi karsintalähdön kuudenteen sijaan.

Vielä edellisessä kilpailussaan ori kiri hitaampiaan väistellen viimeisen vartin alle 1.07-vauhtia Hambon sankariksi yltäneen ikäluokan valtiaan Pinkmanin voittamassa lähdössä.

Workout Wonder oli muiden edellä pian maalin jälkeen.

– Odotukset olivat sen kilpailun jälkeen korkealla, mutta hevonen ei ollut samanlainen kuin edellisellä kerralla. Ilmeisesti kuuma päivä vaikutti sen suoritustasoon, Peltola arvioi.

Peltolan mukaan omistajat eivät hoputa jenkkituontia ensimmäiseen kilpailuunsa uudessa kotimaassaan.

– Ori matkusti hyvin, käyttäytyy hienosti ja on hienossa kunnossa. Se on vielä nuori hevonen, josta olisi tarkoitus saada iloa pidemmäksi ajaksi. Hevosta ei taideta nähdä radoilla ihan lähiaikoina. Valmentaja päättää kilpailutuksesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Pelaa täällä: Toto.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›