Torsti

Ravit

Valikko

Ravit

Euroopan ennätys -tammalla muut tähtäimet mielessä: "Ei optimivarustus, eikä stressiä sijoituksesta"

TOTO65
Toukokuun lopussa Euroopan ennätyksen viilettänyt Ratu Royale hakee Toto65:ssa ensisijaisesti starttia alle ennen Tammakriterium-karsintoja.
Mielettömän hienon Euroopan ennätyksen 11,0 Ruotsissa toukokuun lopussa ravannut Liedon tamma Ratu Royale esittäytyy ensimmäistä kertaa ennätyshevosena Suomessa Vermon keskiviikon Toto65:ssa. Kolmevuotias kilpaili kerran Ruotsissa heikolla sijoituksella kesäkuussa, mutta valmentaja viittaa kintaalla murheille.

– Viimeksi kuski ei kyllä ollut ajan tasalla. En tiedä mitä siellä nukuttiin alussa, mutta sitten kiihdyteltiin nollakasia johtavan rinnalle ja eihän sellaista mikään hevonen kestä, omistaja ja valmentaja Vesa Santanen huomauttaa.

– Hevosessa ei ollut mitään vikaa, vaikka sijoitus oli vasta kymmenes.

Ratu Royale jäi Rättvikin epäonnistumisen jälkeen tauolle, mutta se oli valmentajan mukaan suunniteltua.

– Me ei huilattu vaan treenattiin. Isot kisat odottavat syksyllä ja niitä varten piti harjoitella. Ei näillä voi vain hissutella, jos meinaa ajaa isosta rahasta keväällä ja syksyllä.

– Kaikki on mennyt oikein hyvin ja olemme siinä pisteessä missä haluan meidän olevan. Suunnitellut harjoitukset on tehty ja nyt päästään mittaamaan sitten ohjelman onnistumista kilpailuissa. Kyllä tässä kuntoa tarvitaankin, kun edessä on Tammakriterium, Kriterium ja mielessä olisi käydä vielä jossain välissä koittamassa Ruotsissakin taas uudestaan.

Santasen kunnon ajoittamista tai tähtäimiä on paha mennä moittimaan. Mies ilmoitti jo hyvissä ajoin keväällä, että Solvalla on hevosen tavoitteena ja siellä kolmevuotias yllätti paitsi voitollaan, myös tuloksellaan.

– Keväällä onnistuttiin nappiin ja nytkin on ainakin tehty ne asiat mitä halusin. Aika näyttää mikä on tulos.

Keskiviikkona varustemuutoksia - sijoitus ei tärkein asia

Ratu Royale kohtaa keskiviikkona selvästi vähemmän tienanneita hevosia kuin se itse ja kuin hevosen edellisten starttien vastustajat, mutta Santanen ei siltikään lähde rehvakkaasti vain hakemaan ykkösrahoja. Melkeinpä päinvastoin.

– Kyllä siellä muutkin yrittää ja takamatkaakin pitää kunnioittaa.

– Tämä on nyt meille muutenkin sellainen testistartti. Vaihtoehtona oli ajaa kotona kovat harjoitukset Tammakriteriumin karsintaa varten, mutta ajattelin, että se on selvempää tehdä se kilpailussa. Näkee sitten samalla, että mättääkö jokin kun on tosi kyseessä.

– Keskiviikkona ajetaan tavallisilla kärryillä ja kengät jalassa, eikä olennaisin asia ole sijoitus, vaan että hevonen suorittaa hyvin. Ei se nyt ja noilla varusteilla terävimmillään ole, mutta odotan siltä tuollaista Seppele-ajon -kaltaista suoritusta, Santanen laskee.
Pelaa täällä: Toto.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt