Ajankohtaista

Valikko

Pilasitko taas kattilasi? Näin vältät palaneen käryn

Maito
Maitopohjaiset ruoat kiristävät kokin hermoja keittiössä - maito kiehahtaa helposti yli, tai palaa kattilan pohjaan.
Vanha konsti puhdistaa pohjaan palanut puurokattila, on palaneen kohdan hankaaminen liottamisen jälkeen yksinkertaisesti sokeripalalla. Temppu toimii, mutta pohjaan palamisen voi myös estää.

Heraproteiinin muutokset maitoa kuumennettaessa aiheuttavat usein päänvaivaa. Maitoruoan pintaan muodostuu kuumennettaessa kalvo, johon sitoutuu rasvaa ja kivennäisaineita. Kalvon alle muodostuu höyrynpainetta, jolloin maito kiehahtaa yli ja palaa lopulta pohjaan.

Näin vältät ongelmia:
  • Käytä maitoruokiin rasvaisempia maitolaatuja, jolloin pohjaan palamisen vaara pienenee
  • Käytä paksupohjaista, pinnoitettua kattilaa tai voitele keittoastia tarvittaessa voilla. Vesihaudekattiloissa maitopohjaiset ruoat onnistuvat varmasti
  • Sekoita ruokaa tasaisesti koko kuumentamisen ajan, jolloin ylikuohumisen ja tarttumisen riski pienenee
  • Käytä sekoittamiseen esimerkiksi puisia pientyövälineitä, lastaa tai haarukkavatkainta
  • Pienennä lieden lämpöä kiehahtamisen jälkeen ja hauduta ruokaa miedolla lämmöllä silloin tällöin sekoitellen

Ruokalan herkulliset lasagneohjeet löydät täältä!

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

  2. 2

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  3. 3

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  4. 4

    Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

  5. 5

    Nanna Karalahti todella huimassa halkiossa Urheilugaalassa – Jere vihjaili mahdollisesta perheenlisäyksestä

  6. 6

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  7. 7

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  8. 8

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  9. 9

    Näyttäviä halkioita ja räiskyviä värejä – kuka on Urheilugaalan upein kaunotar? Äänestä suosikkiasi!

  10. 10

    Yhä useampi aikuinen muuttaa takaisin vanhempiensa luokse – ilmiön takana kaksi syytä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  4. 4

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  5. 5

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  6. 6

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  7. 7

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  8. 8

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  9. 9

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  10. 10

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

  2. 2

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  3. 3

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  4. 4

    Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

  5. 5

    Nanna Karalahti todella huimassa halkiossa Urheilugaalassa – Jere vihjaili mahdollisesta perheenlisäyksestä

  6. Näytä lisää