Ajankohtaista

Valikko

Sikke Sumari paljastaa: ”Tästä syystä raparperipiirakka kannattaa tehdä nyt alkukesästä!”

Sikke: Ruokaa rakkaudella
Siken pihalla puskee jo raparperia - näin syntyy mureapohjainen piirakka.
Kerran viikossa Ilta-Sanomien verkkosivuille palstaa kirjoittava Sikke Sumari antaa käteviä vinkkejä kotikeittiöön ja kertoo keittiökuulumisiaan. Nyt hän paljastaa miksi juuri kesän ensimmäisistä raparpereista kannattaa tehdä piirakkaa ja miten!

Namasten raparperipiiras

Raparperi on parhaimmillaan nuorena ja notkeana, jolloin sen voi käyttää kauniine punaisine kuorineen. Ja meidän puskat jo tunkevat vartta niin, että piiraan tekoon oli ihan pakko ryhtyä.

Muista kuitenkin, että raparperin lehdet eivät ole syötäviä, vaikka ovatkin koristeellisia.

Tästä ohjeesta tulee pellillinen täydellistä mureapohjaista, raikasta piirakkaa, joka maistuu parhaiten vaniljajäätelön kera.

Nuoriin raparpereihiin en laittaisi kanelia enkä muutakaan maustetta, sillä niiden pirskahteleva raikkaus on sellaisenaan ihanaa.

Pohja:

5 dl vehnäjauhoja

300 g voita huoneenlämpöisenä

1,5 dl sokeria

ripaus suolaa (ellet käytä suolaista voita, kuten minä)

1 tl vaniljasokeria (tai/ja sitruunankuoriraastetta)

Täyte

500-700 g nuoria raparperinvarsia pätkittyinä n. sentin paloiksi

5 rkl sokeria

Päälle:

3 kananmunaa

4 rkl sokeria

3 rkl vehnäjauhoja

Laita tehosekoittimeen voi ja sokeri ja pyöräytä. Lisää sitten jauhot, joihin on sekoitettu vaniljasokeri ja suola. Anna pyöriä kunnes syntyy taikina, mutta mahdollisimman vähän aikaa, taikinan ei tarvitse olla ihan tasainen.

Levitä taikina käsin leivinpaperilla päällystetylle uunipellille (jos sormet tuntuvat jäävän taikinaan kiinni, kasta ne aina välillä kylmään veteen tai vehnäjauhoon)

Paista taikinaa uunissa 210°C asteessa 10 minuuttia. Lisää sitten raparperinpalat ja paista taas 10 minuuttia.

Tee sillä aikaa ristikkotaikina vatkaamalla munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää käännellen jauhot.

Tee piiraan pinnalle ristikkokuvio joko pursotinpussin tai lusikan avulla. Paista vielä 10 minuuttia.

Anna jäähtyä ja ripottele pinnalle tomusokeria ja mintunlehtiä. Nauti!

Terveisin,

Sikke

Sikke Sumari on helsinkiläinen ruokakirjailija ja tv-kokki. Hän emännöi kokkikursseja Saarenmaalla, harrastaa sauvakävelyä, maailmanmatkailua, ruokatoreilla luuhaamista ja keittokirjoja. Siken päämääränä on saada suomalaiset perheet saman ruokapöydän ääreen niin usein kuin mahdollista. Siksi Sikke tarjoaa resepteissään helppoa ja nopeata kotiruokaa, joka on aina maistuvaa

Näitä luetaan!

  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  3. 3

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  4. 4

    Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

  5. 5

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  6. 6

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  7. 7

    Professori paljastaa pahimmat salakalorien lähteet – nämä lihottavat salakavalasti

  8. 8

    Tuoretta avio-onnea: Mika Häkkinen ja Marketa muikeina: Kuvat paljastivat muhkean vihkisormuksen, Mika näytti peukkua

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    ”Kotkalainen kaivosinsinööri” yritti saada Helenalta tuhansia euroja – ilmestyi paitasillaan Kuopion torille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  2. 2

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  6. 6

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  7. 7

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  8. 8

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  9. 9

    Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

  10. 10

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  6. 6

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  7. 7

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  8. 8

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  3. 3

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  4. 4

    Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

  5. 5

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  6. Näytä lisää