Ajankohtaista

Valikko

Välipalalla on väliä

Tuhannet lapset ja nuoret ovat suunnaneet tällä viikolla koulutielle. Aikaiset aamut vaativat veronsa, mutta hyvä ja runsas aamiainen piristää kummasti ja energiatasot pysyvät lounaaseen asti korkealla.

Suomalaisten etuoikeus on ilmainen kouluruokailu. Lounas kannattaakin syödä aina, jotta verensokeri pysyy tasaisena ja keskittymiskyky säilyy koko koulupäivän.

Rankan koulupäivän jälkeen koululaisen vatsa kurnii ja energiatasot ovat laskeneet. Monet lapset viettävät iltapäivät yksin kotona läksyjä tehden ja kotona puuhastellen. Välipalasta pitäisi saada vatsa täyteen ja energiaa läksyjen tekoon.

Välipalan pitäisi olla nopeasti lämmitettävissä ja helposti naposteltavissa. Isommat koululaiset selviävät välipalan teosta itsekkin, mutta pienemmille kannattaa varata jääkaappiin valmiita helposti yhdisteltäviä välipaloja.

Välipalaksi koululaiselle sopii terveellinen perusruoka. Varaa jääkaapiin kasviksia, marjoja, hedelmiä, erilaisia vilja- ja maitotuotteita. Itsetehdyt sämpylät, jogurtit, smoothiet ja rahkat ovat hyviä välipaloja.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Valmista edellisenä iltana jääkaappiin lautaselle tai pieniin säilytysastioihin pilkottuja vihanneksia. Pienet tomaatit ja marjat sopivat myös välipalaksi. Valmista koululaiselle herkkulautanen valmiiksi jääkaappiin kelmun alle. Siivuta juustosta ohuita siivuja. Kääri juusto- ja kinkkusiivut kauniille rullille, näin saat herkkulautaselle näyttävyyttä. Kokoa vihannekset ryhmiin ja nosta keskelle vaikka kermaviilistä tehty dippikastike. Valmiiksi siivutetut vihannekset ovat myös raikkaita välipaloja koululaiselle mukaan otettavaksi kun hän lähtee harrastuksiin.

Juurespihvit ovat todella helppo tehdä itse. Tee kerralla suurempi satsi ja pakasta osa pihveistä. Näin koululaisella on aina valmista ruokaa pakastimessa. Pihvit sulavat nopeasti mikrossa. Nämä värikkäät pihvit maistuvat ruisleivästä tehdyssä burgerissa. Sen kokoaminen sujuu pienemmältäkin nassikalta, kunhan pihvit ovat valmiiksi paistettuja ja vihannekset valmiiksi siivutettuna.

Perinteinen pannukakku on hieman terveellisempi kun käytät vehnäjauhon sijasta vähän rouheisempia jauhoja. Maidon voi korvata vaihteeksi soijatuotteilla. Raikkaat omenat ja vaahterasiirappi tuovat pannariin makeutta ja väriä. Pannukakku maistuu kylmiltäänkin, mutta mikrossa se lämpenee nopeasti minuutissa. Suolaisen version pannukakusta saa helposti jättämällä sokerin ja siirapin pois. Ripauta taikinan joukkoon hieman suolaa ja laita omenoiden tilalle vaikka paistettua jauhelihaa.

Itse tehdyt sämpylät ovat koko perheen herkkua. Tee kerralla suurempi satsi ja pakasta sämpylät. Yksittäiset sämpylät sulavat nopeasti ja niistä saa terveellisen välipalan täyttämällä sen vihanneksilla ja juustolla.

Smoothien voi tehdä valmiiksi jo edellisenä iltana tai aamulla. Pyöräytä tehosekoittimessa sekaisin erilaisia marjoja, hedelmiä, leseitä, hiutaleita ja maitotuotteita. Voit käyttää esim. maitoa, soijamaitoa, jogurttia tai rahkaa. Makeutta saat lorauksella hunajaa tai vaahterasiirappia.

Näillä ohjeilla saat jääkaapin täyteen herkullisia välipaloja, jotka voi helposti pakata evääksi myös perheen aikuisille.

>>Herkkulautanen

>>Juurespihvit tsatsikilla

>>Omenapannukakku

>>Jauheliha-tomaattipannari

>>Kaurasämpylät

>>Sipulisämpylät

>>Ruisleipäpizza

>>Smoothiet

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

  2. 2

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  3. 3

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  4. 4

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  5. 5

    Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

  6. 6

    Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

  7. 7

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  8. 8

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  9. 9

    Anna Hanskia ei ole ajan hammas puraissut – osaatko sanoa, kumpi kuvista on 25 vuoden takaa?

  10. 10

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  3. 3

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  4. 4

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  5. 5

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  6. 6

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  7. 7

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  8. 8

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  9. 9

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  10. 10

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

  2. 2

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  3. 3

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  4. 4

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  5. 5

    Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

  6. Näytä lisää