Ajankohtaista

Valikko

Tämä sulaa vappuna suussa! Karita Tykän jauhoton mutakakku

Karita tykkää
Suussa sulava suklaakakku sopii juhlaan kuin juhlaan.
Olen suklaan suuri ystävä, ja nautin sitä jossain muodossa lähes joka päivä.

En kuitenkaan käytä teollisesti valmistettuja suklaita, vaan valmistan suklaani itse. Valmistan raakasuklaata tai herkkuja, joissa käytetään raakakaakaotuotteita.

Kaiken tekemisen tulee mieluiten kuitenkin olla mutkatonta, helppoa ja maistuvaa. Ruokani ovat gluteenittomia, maidottomia, ilman valkoisia sokereita tai lisä-, väri- tai täyteaineita valmistettuja. Puhtaita ja aitoja raaka-aineita, rakkautta ja ravintoa – oikeaa ruokaa.

Tässä reseptissäni ei ole mitään turhaa. Mutakakku on todella täyteläinen ja itse nautin sen kookoskermavaahdon kera. Myös tuoreet vadelmat tai mansikat sopisivat loistavasti kakun kanssa.

Kakku on parhaimmillaan levättyään viileässä muutaman tunnin tai yön yli. Joten malttia mukaan, kun teet tätä kakkua.

Voit tehdä kakun joko korkeampaan ja kapeaan tai leveämpään ja matalaan vuokaan. Itse käytin tällä kertaan halkaisijaltaan noin 15 cm:n irtopohjaista vuokaa. Sydämen muotoinen kakkuvuoka olisi äitienpäiväksi ihana valinta.

Tämä on tällä erää viimeinen reseptini Ilta-Sanomissa. Kiitän sinua, arvokas lukijani yhteisistä hetkistä. Kiitos, että olet ollut mukanani.

Kaksi vuotta täällä Karita tykkää -palstan kanssa ovat menneet nopeasti ja matka on ollut mukava. Toivottavasti olet nauttinut yhtä paljon kuin minäkin. Tämänpäiväisen mutakakkureseptini myötä toivotan Sinulle ihanaa kevättä ja tulevaa kesää!

Mutakakku

250 g raakakaakaomassaa, sulana

100 g luomuvoita, sulana

2 dl kookossokeria

3–4 pehmeää isoa taatelia (noin 80 g)

5 luomukananmunaa

¼ tl suolaa

1 tl pikakahvijauhetta

1 tl jauhettua vaniljaa

Sekoita kaakaomassa ja voi keskenään. Sekoita sitten kaikki loput kaakao-voiseoksen kanssa yhteen tehosekoittimessa tai monitoimikoneessa. Voit myös käyttää vatkaimia ja kulhoa, mutta jätä silloin taatelit pois ja lisää tarvittaessa makeutuksen määrää.

Tarkista maku ja muokkaa tarpeen mukaan.

Voitele vuoka ja kaada taikina vuokaan. Voit ripotella halutessasi päälle kookossokeria.

Paista uunissa 180 asteessa noin 25 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä raa’aksi, sillä se jähmettyy viilentyessään.

Anna jäähtyä kokonaan ja poista vuoka. Siivilöi päälle halutessasi raakakaakaojauhetta.

Nauti kookoskermavaahdon tai marjojen kera.

Karita Tykkä on yrittäjä, ruokakirjailija ja äiti. Hänen intohimojaan ovat terveys, ravinto, ruoka ja kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Karita tykkää kehitellä perinteisemmistä ruoista aina hitusen verran terveellisempiä, mausta kuitenkaan tinkimättä. Ruoka-annoksen pitää paitsi maistua hyvältä, niin myös näyttää kauniilta.

Hän kannustaa lukijoita hellimään kehoaan energisoivalla ja entsyymirikkaalla sekä luontaisia ravintoaineita pursuavalla ravinnolla ilman lisäaineita, gluteenia, keinotekoisia makeutusaineita tai prosessoituja sokereita. Oikeaa ruokaa, ei ruoan kaltaisia asioita.

Kotona keittiö on Karitan valtakunta, jonne hän kutsui tämän blogin kautta myös kaikki teidät.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    6. 6

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    9. 9

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    8. 8

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    6. Näytä lisää