Ruokala

Valikko

Kohu toi hevosenlihan yhä useamman huulille

Hevosenlihakohu teki hevosen raaka-aineena tutuksi yhä useammalle.

Kiinnostus hevosenlihaa kohtaan näyttää kasvaneen viime kevään lihakohun jälkeen. Lihatiskeillä se on kuitenkin edelleen marginaalituote.

Stockmannin ostaja Kirsi-Marja Juvonen arvioi, että ainakin heillä hevosenlihan kysyntä on kasvanut. Hän uskoo, että kevään keskustelu saattoi lisätä tietoisuutta hevosenlihan hyvistä ominaisuuksista, kuten sen terveellisyydestä.

– Aiemmin me ehkä käytimme hevosenlihaa ihan oikeastaan pelkästään kampanjatuotteena. Nyt voidaan sanoa, että kyllä meillä on ainakin isoimmissa myymälöissä jatkuvassa valikoimassa hevosenlihaa.

Myös Ruoholahden K-Citymarketissa on hevosenlihaa lähes jatkuvasti tarjolla. Kauppias Tero Huhtala arvioi, ettei kohu ole tuonut paljon uusia ostajia, mutta tuotteita ehkä kyselläänkin aiempaa enemmän.

– He ovat mielestäni aktivoituneet, jotka pitävät hevosenlihasta ja joille se on tuttua, Huhtala sanoo.

Ei mikään lounasruoka

Kiinnostus hevosenlihaa kohtaan on näkynyt myös tukkukaupassa. Lihatukku Veijo Votkinista kerrotaan, että kuluttajille myydään aiempaa enemmän hevosen lihapihvejä ja kylmäsavutuotteita. Kovin suurta roolia hevosella ei silti ole.

– Hevosenliha on vähän niin kuin nämä antiloopit ja etelänmaan riista, mitä maailmalta tulee. Hyllyssä niitä on sinänsä oltava, jotta valikoima on monipuolinen, mutta myynnin tai tuloksen kannalta niillä ei ole mitään merkitystä, sanoo hallituksen puheenjohtaja Veijo Votkin.

Ravintoloissa hevonen on vielä harvinainen herkku. Esimerkiksi Veijo Votkinin sadoista asiakkaista sitä tilavat säännöllisesti vain muutamat, pääasiassa iltapainotteiset ruokaravintolat.

Helsinkiläisessä ravintola Kuurnassa hevosta on kuitenkin ollut usein tarjolla jo kahdeksan vuotta. Ravintoloitsija Heikki Purhonen kertoo, että liha kelpaa hyvin asiakkaille.

– Tietysti jotkut suhtautuvat siihen varauksella, mutta toiset suhtautuvat ihan innostuneesti. Sama pätee kaikkeen ruokaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    2. 2

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    3. 3

      Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

    4. 4

      Axl Smithiltä vaaditaan korvauksia ainakin 100 000 euroa

    5. 5

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    6. 6

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    7. 7

      Palvottu fitnesskaunotar paljasti totuuden ”täydellisestä” bikinikuvastaan – esittelee, kuinka luoda illuusio jumalaisesta vartalosta

    8. 8

      SS: Liikennemerkki lumen peitossa – miten käy ylinopeussakkojen?

    9. 9

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    10. 10

      Epämääräinen uhkaus kouluampumisesta huolestuttaa Tampereen yliopistolla – osa opiskelijoista jäi kotiin: ”Emme tiedä viestin lähettäjää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    7. 7

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    8. 8

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    9. 9

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    10. 10

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    2. 2

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    3. 3

      Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

    4. 4

      Axl Smithiltä vaaditaan korvauksia ainakin 100 000 euroa

    5. 5

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    6. Näytä lisää