Keittokirjat

Valikko

Raha syö ruokalehtiä

Kiitospäivänä amerikkalaisilla on tapana syödä kalkkunaa ja kiittää kaikesta, mistä vain voi olla kiitollinen. Ensiviikkoisella kiitospäivän aterialla moni ruokajournalismin ystävä nostanee jäähyväismaljan alan amerikkalaiselle lippulaivalle, "hienostuneen herkkusuun ystävälle" Gourmet-lehdelle.

Kalkkunakantinen marraskuun Gourmet on sen 68-vuotisen historian viimeinen. 950000 kappaleen tilauslevikki ja noin kolmanneksen sivumäärästä vievät mainokset eivät riittäneet kustantajalle, joka päätti panna lahtipenkkiin Gourmet'n ja säästää saman yhtiön arkisemman Bon Appétit -lehden.

Gourmet'n viimeiseksi päätoimittajaksi jäi anglosaksisen ruokakirjoittamisen nykylegenda

Ruth Reichl. Reichl oli päätoimittajana kymmenen vuotta. Sitä ennen tämä kokin koulutuksen saanut toimittaja oli mm. Los Angeles Timesin ja ennen kaikkea New York Timesin ruokatoimittajana 1993-1999.

New York Timesin ruokatoimittajalla on "valtaa kaataa tai nostaa ravintoloita" ja sen vuoksi häntä kohdellaan ravintoloissa kuin kuninkaallista. Hänet istutetaan ravintolassa parhaalle paikalle ja hänelle valikoidaan parhaista parhaat palat. Välttääkseen tuon vääristelyn Reichl kävi samassa ravintolassa sekä omana itsenään että valepuvussa tavallisena ihmisenä.

Arvosteluissa hän sitten vertaili kohtelua ja toi esiin monien huippuravintoloiden tavallisten asiakkaiden halveksunnan. Reichl kuvaa tätä upeasti kirjassaan

Garlic and Sapphires: The Secret Life of a Critic in Disguise (2005).

Reichl on hurmaava tarinankertoja, joka kertoo oppineensa kotoaan sen, että tärkeintä elämässä on hyvä tarina.

Hänen puolesta tusinasta kirjastaan vain kaksi on suoranaisia keittokirjoja. Toiset ovat omaelämäkerrallisia tarinakokoelmia, joita herkulliset reseptit höystävät.

Yhtään Reichlin kirjaa ei ole suomennettu, mutta hänen käyttämänsä kieli on kaunista ja selkeää ja helppolukuista, joten perusenglannin hallitsevan ruoanystävän ei pidä sitä säikähtää. Suomalaisissakin lehtipisteissä kaupan olevan viimeisen Gourmet'n pääkirjoituksessa Reichl kertoo omista kiitospäiväateriamuistoistaan samalla tyylillä kuin kirjoittaa kirjansakin: hellyydellä, lämmöllä ja huumorilla.

Gourmet-lehdellä on vielä jonkin aikaa hienot verkkosivut os. www.gourmet.com, joilla kannattaa käydä myös seikkailemassa, vaikkapa katsomassa videota, miten sitrushedelmistä voi saada puristettua 50 prosenttia enemmän mehua. Viimeisessä lehdessä luvataan myös videota täydellisen perunamuhennoksen teosta, mutta tällä viikolla en onnistunut sellaista löytämään.

Juhani Tolvanen

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  2. 2

    Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  5. 5

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  6. 6

    David Beckham nöyryytti jälleen teinipoikaansa Instagramissa fanien edessä – kuittaili vaatteista ja opinnoista

  7. 7

    Outo ristiriita Berner-selvityksen päätöksenteossa – Sipilä: Hallituspuolueet päättivät, ministeri Ylelle: Emme saaneet riittävästi tietoa

  8. 8

    Berner: ”En voi antaa periksi”

  9. 9

    Pelastushelikopteri putosi Italian vuoristoon – kyydissä olleiden kohtalosta ei toistaiseksi tietoa

  10. 10

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  5. 5

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  6. 6

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  7. 7

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  8. 8

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  9. 9

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  10. 10

    Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  2. 2

    Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  5. 5

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  6. Näytä lisää