Keittokirjat

Valikko

Viinissä, viinistä, viiniin!

Tämä viini sopii hyvin ruoan kanssa, mutta monet kyllä juovat sitä ilman ruokaakin, neuvoi Alkon myyjä ystävääni.

Nykyään suurimmassa osassa suomalaislehtiä on viinisuosituksia, mutta kotona on hyvä olla jotain kattavampaa kättä pidempää, jos haluaa onnistua sopivien ruokajuomien hankinnassa.

Kolme kovaa kotimaista kirjaa kilpailee neuvonantajan roolista.

Viini-lehden voimahahmojen Juha Berglundin ja Antti Rinta-Huumon

Viinistä viiniin 2010 (Otava) on päässyt 12. vuosikertaansa. Kirjan valtteina ovat selkeys, konstailemattomuus ja hyvä hakemisto, jonka avulla halutut viinit löytyvät nopeasti. Viinisanasto on hyvä ja syvempää harrastamista varten kerätyt internetin viinisivustot houkuttavat sukeltamaan maailmalle. Viiniuutuudet päivitetään lehden verkkosivuille.

Ilta-Sanomien viinituntija Pekka Suorsa on tehnyt jo seitsemännen viinivalikoimansa.

Viiniopas 2010 (Heinäpään viestintä) on valikoima yli 2000:sta Suomessa saatavasta viinistä. Suorsan yli 20 vuoden viinikirjoittamisen asiantuntemus ja kokemus näkyvät teksteissä.

Aloittelevalle viiniharrastajalle hakemiston puuttuminen on iso miinus - varsinkin, kun Suorsa on luokitellut viinit alueittain. Eli jos ei satu tietämään, onko joku viini Toscanasta vai Venetosta, niin hermot joutuvat koetukselle. Viinejä enemmän tuntevalle ja harrastavalle Suorsan vertailut vanhempiin vuosikertoihin ovat mannaa - tai pikemminkin nektaria.

Suomen ensimmäinen Master of Wine Essi Avellan teki keväällä oman valikoimansa mielestään sadasta parhaasta Alkossa myytävästä viinistä 100 parasta viiniostosta 2009-2010 (Tammi). Avellan perustelee kunkin valinnan, kertoo taustoista sekä anekdootin kustakin.

Pekka Nuikin huikeat viinitarhakuvat ja Samuli Ollikaisen selkeä ulkoasu täydentävät nautintoa.

Avellanin kirjan viinit juomalla saisi hyvän kuvan tämän maataloustuotteen mahdollisuuksista ateriaelämystenkin nostajana.

Järkevää olisi muutenkin hankkia pieni viinivinkkivihkonen, johon kirjaisi kauppamatkoja varten kokemuksia. Toki aina voi kantaa mukanaan joitakin noista kirjoista, joista kunkin hinta-laatusuhde on kohdallaan. Kohderyhmät vain vaihtelevat.

Juhani Tolvanen

Näitä luetaan!

  1. 1

    Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

  2. 2

    Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  3. 3

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  4. 4

    Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

  5. 5

    Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

  6. 6

    Obama lieventää tietovuotaja Chelsea Manningin tuomiota – vapautetaan jo toukokuussa

  7. 7

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  8. 8

    Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

  9. 9

    Gambiaan julistettiin poikkeustila – 300 suomalaisturistia maassa

  10. 10

    Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  4. 4

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  5. 5

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  8. 8

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  9. 9

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  10. 10

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

  2. 2

    Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  3. 3

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  4. 4

    Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

  5. 5

    Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

  6. Näytä lisää