Keittokirjat

Valikko

Viikon keittokirja kertaa perusjauhelihaohjeet

Viikon keittokirja
Pieni jauhelihakirja suositun avokadopastan siivittämänä tunnetuksi tulleelta Hanna Gullichsenilta.
Hanna Gullichsen ja Joonas Laurila: 400 g – Parhaat jauhelihareseptit (No Tofu Publishing)

Miellytti: Kaunis kansikuva hurmaa raikkaudellaan. Pieni perusopus esimerkiksi kotoa poismuuttavalle nuorisolle, jotka haluavat opetella jauheliharuokien tekoa.

Mietitytti: Harmillisesti kirja ei tarjoa mitään uutta. Kahdestakymmenestä reseptistä ei löydy uusia ideoita jauhelihakierteessä kokkaavalle kotikokille. Kirjasta löytyvät perusreseptit muun muassa tavanomaiseen jauhelihakastikkeeseen, -keittoon ja lihapulliin. Kaipasin lihaa luiden ympärille – esimerkiksi faktatietoa erilaisista jauhelihoista ja niiden käytöstä kirjassa ei ole.

Minä kokeilin: Grillipihvit toimivat aina. Laadukas jauheliha ei kaipaa mitään muuta kuin suolaa ja pippuria mausteeksi. Kirjan ohjeen mukaan jauhelihasta muotoillaan pihvit, pinta suolataan ja pippuroidaan. Laadukas liha näytteli pääosaa ja pihveistä tuli mehukkaita. Jäin kaipaamaan faktaa. Otetaanko liha huoneenlämpöön ennen paistamista? Missä asteessa sisälämmön tulisi olla, että pihvi jää mehukkaaksi? Kirjasta jäi viimeistelemätön tuntu hyppysiin.

Grillipihvit

400 g paistijauhelihaa

suolaa

pippuria

Muotoile jauhelihasta neljä pihviä. Älä tee liian tiiviitä pihvejä. Mausta lihan pinta suolalla ja mustapippurilla. Paista pihvejä muutama minuutti kummaltakin puolelta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

    4. 4

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. 6

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    7. 7

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    8. 8

      Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan teki huikeaa historiaa!

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    9. 9

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

    4. 4

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. Näytä lisää