Laina

Resepti

Ulos Valikko

Resepti

Resepti

Sitruunatorttu

Raikas sitruunapiirakka on suussa sulava.
  • 8-10 annosta

Ainekset

Pohja:
200 g
vehnäjauhoa
100 g
kylmää voita
50 g
tomusokeria
2
keltuaista
1 rkl
raastettua sitruunankuorta
ripaus suolaa
2-3 rkl
kylmää maitoa
Täyte:
5
sitruunan mehu ja raastettu kuori
120 g
sokeria
2 ½ dl
vispikermaa
4
munaa
4
munankeltuaista
Päälle:
tomusokeria

Valmistusohjeet

  1. Pohja:
    Pane taikinan ainekset maitoa lukuun ottamatta tehosekoittimeen. Käytä konetta, kunnes taikina muistuttaa karkeita korppujauhoja. Lisää joukkoon maitoa niin, että taikinasta muodostuu pallo. Kääri taikinapallo muovikelmuun ja anna sen levätä jääkaapissa pari tuntia.

    Painele taikina halkaisijaltaan noin 23 senttimetrin kokoisen
    piirasvuoan pohjalle ja reunoille, pistele haarukalla, suojaa reunat foliolla ja esipaista uunin alaosassa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Poista suojafolio ja paista vielä kymmenisen minuuttia.
  2. Täyte:
    Pane sitruunamehu, kuoriraaste ja sokeri kulhoon. Sekoita. Lisää joukkoon kerma vähitellen koko ajan vatkaten. Lisää vielä munat ja keltuaiset yksitellen edelleen koko ajan vatkaten.

    Kaada täyte esipaistetulle piiraspohjalle ja paista uunissa 200 asteessa puolisen tuntia, kunnes täyte on hyytynyt. Ota torttu uunista, anna jäähtyä kunnolla ja ripottele sitten pinnalle tomusokeria.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kehä I miinoitettiin peltipoliiseilla – autoilijat järjestivät vastayllätyksen

    2. 2

      Poliisi: Alle 15-vuotiasta lasta kosketeltiin seksuaalisesti uimahallissa

    3. 3

      Nainen pelasti Tellervon, 70, pankkiautomaatilla: ”Haluaisin kiittää tätä enkeliä”

    4. 4

      Video: Sipsimainos järkytti Super Bowlin katsojat – “Jestas, en syö niitä enää ikinä!”

    5. 5

      Vaimo kaiverrutti miehensä sormukseen ovelan tekstin – tarkoituksena taata, ettei mies pettäisi

    6. 6

      Kouvolalainen lääkäri Ashraf varoittaa Suomea lepsuudesta turvapaikanhakijoiden suhteen: ”Puhuminen ei riitä”

    7. 7

      Lotta Backlund ihmeissään lentoasemalla Tukholmassa: ”Kovasti näyttää Helsingiltä tämä Ruotsi-mainos”

    8. 8

      Tyhjentävätkö Ilves ja HPK pajatsonsa? Katso SM-liigan viime hetken siirtokuviot

    9. 9

      Vakavia vammoja päähän – pahoinpidelty poliisi oli tavannut vangin kerran aikaisemmin

    10. 10

      Jari Isometsä varmana Therese Johaugista: ”Ei saisi ensimmäistäkään maailmancupin pistettä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki alkoi Kaivopuistosta – Euroopan etsityimmän naisen Marina Kettusen, 29, tarina

    2. 2

      Vaimo kaiverrutti miehensä sormukseen ovelan tekstin – tarkoituksena taata, ettei mies pettäisi

    3. 3

      Video: Hurja läheltä piti -tilanne 8-tiellä – Volvo liukui mäen takaa kylki edellä vastaan

    4. 4

      Jari Isometsä varmana Therese Johaugista: ”Ei saisi ensimmäistäkään maailmancupin pistettä”

    5. 5

      Kouvolalainen lääkäri Ashraf varoittaa Suomea lepsuudesta turvapaikanhakijoiden suhteen: ”Puhuminen ei riitä”

    6. 6

      Kova väite ruokateollisuuden salaisesta aseesta: Katsopa, löytyykö paketin kyljestä taikaluku 35/55

    7. 7

      Näin karuilta leuanvedon ME-miehen kämmenet näyttivät – tästä syystä ei tuntenut niissä kipua

    8. 8

      ”Maailman kaunein 10-vuotias” solmi maineikkaan mallisopimuksen – manageriäidille rajua kritiikkiä

    9. 9

      Oletko nähnyt Anita Hirvosta suoralla tukalla? Kuva 48 vuoden takaa paljastaa kiharattoman kuontalon

    10. 10

      Jenni Vartiainen nappasi läpinäkyvään paitaan pukeutuneen Kiira Korven kainaloonsa – paljasti esiintyvänsä Supertähdet-ohjelmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarkkasilmäiset tuomarit paljastivat massahuijauksen Norjan hiihtokisoissa – ”Tämän on oltava parodiaa”

    2. 2

      Yli 65-vuotiailta kysyttiin, mitä he katuvat elämässään eniten – yleisin vastaus pistää ajattelemaan

    3. 3

      Pelko iski Thaimaan turismiin: ”Ihmiset pakenevat täältä!”

    4. 4

      Kamiina hiipui ja teltta kylmeni ampumaleirillä 36 asteen pakkasessa – kipinämikko alkoi hakata kadettia klapilla

    5. 5

      Yksi tapa voi tuhota parisuhteen – johtaa yli 90 prosentin todennäköisyydellä eroon

    6. 6

      Kuvat julki: Otto-automaatin kamera tallensi kadonneen Päivin

    7. 7

      Viestintävirastolta vakava varoitus suomalaisille: Älä usko tätä ovelaa näkymää tietokoneesi ruudulla

    8. 8

      Kaikki alkoi Kaivopuistosta – Euroopan etsityimmän naisen Marina Kettusen, 29, tarina

    9. 9

      Suomalaisten loma sai karun lopun – kuluttajaviranomaiset varoittavat matkanjärjestäjästä

    10. 10

      Vaimo kaiverrutti miehensä sormukseen ovelan tekstin – tarkoituksena taata, ettei mies pettäisi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kehä I miinoitettiin peltipoliiseilla – autoilijat järjestivät vastayllätyksen

    2. 2

      Poliisi: Alle 15-vuotiasta lasta kosketeltiin seksuaalisesti uimahallissa

    3. 3

      Nainen pelasti Tellervon, 70, pankkiautomaatilla: ”Haluaisin kiittää tätä enkeliä”

    4. 4

      Video: Sipsimainos järkytti Super Bowlin katsojat – “Jestas, en syö niitä enää ikinä!”

    5. 5

      Vaimo kaiverrutti miehensä sormukseen ovelan tekstin – tarkoituksena taata, ettei mies pettäisi

    6. Näytä lisää