Elina, Ella, Ellen

Resepti

Ulos Valikko

Resepti

Resepti

Lanttukukko

Tämä ohje on yhdelle suurelle tai parille pienelle kukolle.
  • 3 t
  • 12
  • 198 kcal / annos

Ainekset

Täyte:
1 kg
lanttua
2 dl
vettä
suolaa
sokeria
Kuoritaikina:
4 ½ dl
vettä
8 dl
ruisjauhoja
2 dl
grahamjauhoja
1 dl
vehnäjauhoja
1 tl
suolaa
Lisäksi:
2 rkl
voita

Valmistusohjeet

  1. Kuori ja viipaloi lantut. Mittaa vesi kattilaan. Mausta vesi suolalla ja sokerilla. Kiehauta ja laita lanttuviipaleet veteen ja hauduta kannan alla noin 10 minuuttia. Valuta viipaleet siivilässä ja anna jäähtyä.

  2. Valmista kuoritaikina sekoittamalla ainekset hyvin keskenään. Ota pieni nokare taikinaa erilleen mahdollisia paikkauksia varten. Kaulitse taikinasta soikeahko ympyrä, joka on keskeltä paksumpi ja ohenee reunoja kohti. Reunoilta taikina saa olla noin sentin paksuinen.

  3. Laita lanttusiivut toiselle puolelle levyä niin, että reunaa
    jää kahden sentin verran tyhjäksi. Laita siivujen päälle 2
    ruokalusikallista voita.

    Käännä reunat päälle, silota pinta märillä käsillä sekä paikkaa mahdolliset reiät. Kuoren tulee olla ehjä, tasainen ja kiiltävä.

  4. Nosta kukko 250-asteiseen uuniin keskitasolle noin puoleksi tunniksi, jotta kuori kovenee ja saa vähän väriä. Ota kukko pois uunista ja alenna lämpö 125 asteeseen.

  5. Levitä foliota pöydälle ja sen päälle leivinpaperia. Pirskottele leivinpaperin päälle reilusti vettä. Nosta kukko leivinpaperien päälle, sulje nyytti huolellisesti ja nosta pellille. Laita uunin alaosaan ja anna hautua tunnin.

  6. Kääri kukko puhtaiden leivinliinojen sisään, jotta kuori pehmenee sopivasti. Nauti kylmän maidon kera.

    Resepti: Maija Silvennoinen

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Täysin poikkeuksellinen tapaus: Elinkautisvanki ei halua vapauteen – istunut veljensä murhasta 16 vuotta

    2. 2

      Huippu-urheilijalle melkoinen shokki – valitti vatsakipua, synnytti kuusi päivää myöhemmin

    3. 3

      Amanda Harkimo Puljujärven kainalossa – tällä kertaa nimi meni oikein

    4. 4

      New York Times haastatteli Tampereen Soldiers of Odinia – suorittaneet yhden ”tehtävän”

    5. 5

      David Bowien leskeltä uusi suru-uutinen

    6. 6

      Neljän lapsen superäiti Sanna, 25, teki elämänmuutoksen – ”Kaipasin kilojen tuomia naisellisia muotoja”

    7. 7

      Suomalaisräppärin ja uhkean Playboy-kaunottaren suhde syvenee – lemmekäs viesti Facebookissa!

    8. 8

      Marja-Liisa Kirvesniemi avoimena Lahden dopingskandaalista: ”Eikö kansa tajua, että urheilijakin on ihminen”

    9. 9

      Trump jyräsi voittoon esivaalissa

    10. 10

      Jesse Puljujärvi murtui kyyneliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Voi hyvä Jumala!” – uusi video näyttää, millaisella voimalla myrsky iski maailman toiseksi suurimpaan loistoristeilijään

    2. 2

      David Bowien leskeltä uusi suru-uutinen

    3. 3

      Kärynneen ampumahiihtäjän nimi julki

    4. 4

      Ostitko tällaisen valaisimen Ikeasta? Poista se välittömästi käytöstä

    5. 5

      Poista yksi sovellus iPhonesta: Voit säästää reilusti akkua

    6. 6

      Karttakuva paljastaa: Näin rajusti influenssa jyrää nyt Suomessa

    7. 7

      Neljän lapsen superäiti Sanna, 25, teki elämänmuutoksen – ”Kaipasin kilojen tuomia naisellisia muotoja”

    8. 8

      Mieskolmikko raiskasi kodistaan karkumatkalla olleen 15-vuotiaan

    9. 9

      Kuoleva koira jätti jäähyväiset omistajalleen – sydäntäsärkevä teksti leviää Facebookissa

    10. 10

      Yllätyskäänne Ylen rakkausohjelmassa: Wilma Schlizewskin puoliso lähtee lipettiin parisuhdeleiriltä – katso video

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kehä I miinoitettiin peltipoliiseilla – autoilijat järjestivät vastayllätyksen

    2. 2

      Pelko iski Thaimaan turismiin: ”Ihmiset pakenevat täältä!”

    3. 3

      Vaimo kaiverrutti miehensä sormukseen ovelan tekstin – tarkoituksena taata, ettei mies pettäisi

    4. 4

      Yksi tapa voi tuhota parisuhteen – johtaa yli 90 prosentin todennäköisyydellä eroon

    5. 5

      Kuvat julki: Otto-automaatin kamera tallensi kadonneen Päivin

    6. 6

      Kaikki alkoi Kaivopuistosta – Euroopan etsityimmän naisen Marina Kettusen, 29, tarina

    7. 7

      Hyvinkäällä vakavasti loukkaantunut juniorijalkapalloilija kuoli sairaalassa

    8. 8

      Viestintävirastolta vakava varoitus suomalaisille: Älä usko tätä ovelaa näkymää tietokoneesi ruudulla

    9. 9

      Jari Isometsä varmana Therese Johaugista: ”Ei saisi ensimmäistäkään maailmancupin pistettä”

    10. 10

      Suomalaisten loma sai karun lopun – kuluttajaviranomaiset varoittavat matkanjärjestäjästä

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Täysin poikkeuksellinen tapaus: Elinkautisvanki ei halua vapauteen – istunut veljensä murhasta 16 vuotta

    2. 2

      Huippu-urheilijalle melkoinen shokki – valitti vatsakipua, synnytti kuusi päivää myöhemmin

    3. 3

      Amanda Harkimo Puljujärven kainalossa – tällä kertaa nimi meni oikein

    4. 4

      New York Times haastatteli Tampereen Soldiers of Odinia – suorittaneet yhden ”tehtävän”

    5. 5

      David Bowien leskeltä uusi suru-uutinen

    6. Näytä lisää