Reseptit

Valikko

Pippuriset jauhelihaburritot

Teresa Välimäen jauhelihakastikeessa maistuu pippurinen tuorejuusto. Pastan tai riisin sijaan kastikkeen voi jättää paksuksi ja kääräistä tortillaletun sisään.
  • 4 annosta

Ainekset

1
sipuli
2
valkosipulinkynttä
400 g
jauhelihaa
1-2 dl
lihalientä tai vettä
tilkka balsamicoa
ripaukset suolaa ja maustepippuria
100 g
pippurista tuorejuustoa
1 tlk
kypsiä ruskeita papuja
nippu tuoretta basilikaa hienonnettuna
8 kpl
tortillalettuja
100 g
juustoraastetta
Lisäksi:
3-4
tomaattia
2
pientä salottisipulia
2 rkl
oliiviöljyä
1 rkl
balsamicoa
ripaukset suolaa ja sokeria
ripaus mustapippuria

Valmistusohjeet

  1. Hienonna sipulit. Ruskista jauheliha paistinpannulla ja lisää sipulit.

    Anna sipuleiden pehmentyä ja lisää liemi tai vesi ja balsamico. Mausta suolalla ja maustepippurilla.

    Paloittele tai lusikoi joukkoon pippurinen tuorejuusto ja anna juuston sulaa kastiketta sekoitellen.

    Lisää sitten valutetut pavut ja basilika. Anna hautua hiljaa poreillen noin 15 minuuttia. Kastike saa olla aika paksua kun se tulee tortillalettujen sisälle.

    Nosta pannuliedeltä ja lusikoi jauhelihakastiketta tortilla letuille. Kääri letut rullalle ja nosta ne vieriviereen uunivuokaan. Ripottele pinnalle juustoraaste ja gratinoi 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

    Valmista tomaatti-sipulisalaatti sillä aikaa kun tortillat gratinoituvat uunissa. Leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi.

    Sekoita sipulien joukkoon öljy, etikka sekä suola, sokeri ja mustapippuri. Sekoita ja jätä maustumaan. Leikkaa tomaateista vihreät kannat pois ja leikkaa ne viipaleiksi.

    Lado viipaleet laakealle lautaselle ja lusikoi päälle sipuli-öljyseos. Anna taas maustua hetki ja tarjoile kuumien tortillalettujen kanssa.

    Vinkki 1: Jos tarjoat kastiketta pastan, perunamuusin tai riisin kanssa, jätä se hieman notkeammaksi.

    Vinkki 2: Kokeile kastikkeeseen myös muita tuorejuustoja kuten esimerkiksi paprika-, valkosipuli- tai chilituorejuustoa.

    Vinkki 3: Basilikan sijaan voi kokeille kastikkeen yrttimausteeksi myös oreganoa, timjamia tai rosmariinia.

    Vinkki 4: Voit kääräistä jauhelihakastikkeen myös suolaisten räiskäleiden täytteeksi ja gratinoida samaan tapaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    5. 5

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Kolmikuinen vauva kuoli sairaalassa – Melbournen yliajossa menehtyneitä jo viisi

    8. 8

      Venäläiset innoissaan presidentti Trumpista: ”Kaunis vaimo, paljon rehellisiä miljardeja, vapaus puhua mitä lystää… Mikäs siinä”

    9. 9

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    5. 5

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    6. Näytä lisää