Reseptit

Valikko

Karitsapullat

Karitsapullat valmistuvat kuin itsekseen.
  • 4 annosta

Ainekset

Lihapullataikina:
500-600 g
jauhelihaa
1 tl
juustokuminaa
2 tl
kuivattua tai kourallinen tuoretta minttua
2 tl
ras el hanout -mausteseosta
1 tl
harissatahnaa
1
kananmuna
1 dl
korppujauhoja
1 tl
suolaa
mustapippuria
1
sitruunan mehu ja kuori
Kastike:
1
sipuli
1
valkosipulinkynsi
loraus oliiviöljyä
2 dl
punaviiniä
500 g
paseerattua tomaattia
1
kanelitanko
vettä
suolaa ja pippuria
ripaus sokeria

Valmistusohjeet

  1. Sekoita mausteet, muna ja korppujauhot.

    Pese sitruuna kuumalla vedellä ja raasta kuori.

    Yhdistä kaikki lihapullataikinan aineet tasaiseksi massaksi käsin sekoittaen.

    Anna tekeytyä hetken aikaa ja laita uuni lämpenemään 150 asteeseen.

    Silppua sipulit ja kuullota ne tilkassa oliiviöljyä uunin kestävässä astiassa. Kaada joukkoon viini ja lisää paseerattu tomaatti, kanelitanko ja vähän vettä. Lisää
    suolaa ja pippuria sekä ripaus sokeria.

    Tee taikinasta pieniä pullia. Kuumenna kastike kiehuvaksi ja upota pullat kastikkeeseen.

    Jos kastike ei peitä pullia, lisää vettä. Hämmennä ja laita
    kansi päälle. Anna padan hautua uunissa vähintään tunti, mieluusti kaksi. Tarkista, etteivät pullat kuivu ja kääntele varoen.

    Nauti couscousin tai riisin kera.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    3. 3

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    7. 7

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    8. 8

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    9. 9

      IS seurasi yhdistetyn mäkiosuutta – Eero Hirvonen taistelee MM-mitalista klo 13.30

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    3. 3

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. Näytä lisää