Reseptit

Valikko

Limemarinoitua uunilohta ja feta-perunasalaattia

Uunilohi höystetään raikkaalla limellä. Tarjoa lisänä feta-perunasalaattia.

Ainekset

700 g
lohifileetä
2
limeä
merisuolaa
valkopippuria
sokeria
Feta-perunasalaatti:
600 g
kiinteä maltoisia perunoita
1
sipuli
1 dl
mustia kivettömiä oliiveja
200 g
fetajuustoa kuutioituna
hienonnettua lehtipersiljaa
hienonnettua minttua
suolaa ja mustapippuria
Kastike:
1 dl
oliiviöljyä
1-2
limen kuori raastettuna
2 rkl
valkoviinietikkaa
2 tl
sokeria
0,5 dl
maustamatonta jogurttia
1 tl
dijon-sinappia
suolaa ja pippuria

Valmistusohjeet

  1. Limemarinoitu uunilohi:
    Puhdista filee ja mausta se tasaisesti suolalla, pippurilla sekä sokerilla. Purista limen mehu ja pirskottele se fileen pintaan. Leikkaa toinen lime viipaleiksi ja lado viipaleet kalan päälle. Laita lohi jääkaappiin marinoitumaan n. tunniksi (voit marinoida kalaa myös pitempään).

    Pyyhi fileestä liiat mausteet pois ja laita se nahkapuoli alaspäin kevyesti öljyttyyn uunivuokaan. Paista filee 175-asteisessa uunissa n. 25 minuuttia.

  2. Peruna-fetasalaatti:
    Keitä perunat kuorineen suolalla maustetussa vedessä. Älä keitä niitä liian kypsiksi, etteivät ne hajoa salaatissa. Valuta perunat hyvin ja jäähdytä hieman. Kuori jäähtyneet mutta vielä lämpimät perunat ja leikkaa ne reiluiksi kuutioiksi.

    Hienonna sipuli ja yrtit ja yhdistä kaikki salaatin aineet varovasti nostellen, jottei salaatista tule liian muhjuista.

    Valmista kastike. Mittaa kulhoon oliiviöljy, limen kuoriraaste sekä valkoviinietikka ja sokeri. Vatkaa kastiketta kunnes se muuttuu sakeammaksi ja paksummaksi. Lisää jogurtti, sinappi sekä suolaa ja pippuria. Sekoita ja kaada kastike salaatin joukkoon. Sekoita nostellen. Salaatti paranee, kun maut saavat tasaantua hetken aikaa.

    Resepti: Teresa Välimäki

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Savolaismies otti murtokeikalle mukaan liian pienen kahvakuulan – oluenhaku päättyi fiaskoon

    4. 4

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    5. 5

      Mäkisen tallille ei tule rahahuolia

    6. 6

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    7. 7

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    8. 8

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Kiistely ”kateusverosta” jatkui – ”Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    8. 8

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    9. 9

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    10. 10

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Savolaismies otti murtokeikalle mukaan liian pienen kahvakuulan – oluenhaku päättyi fiaskoon

    4. 4

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    5. 5

      Mäkisen tallille ei tule rahahuolia

    6. Näytä lisää