Reseptit

Valikko

Paahtopaisti-siitake-seesamirullat

Lihaisat rullat täytetään paahtopaistilla ja sienillä.
  • 30 min

Ainekset

200 g
siitakesieniä (valitse mahdollisimman pieniä)
suolaa
2 tl
paahdettua seesamiöljyä
1
iso valkosipulinkynsi
2 tl
seesaminsiemeniä
2–3
kevätsipulinvartta
1
kerä sydänsalaattia
150 g
paahtopaistileikkelettä
2 tl
raastettua inkivääriä
2 tl
soijakastiketta
1 tl
paahdettua seesamiöljyä
2
ruukkua korianteria
1
ruukku thaibasilikaa
6
riisipaperiarkkia
versoja (esim. rucolaversoja)
ituja

Valmistusohjeet

  1. Laita viipaloidut sienet kuumalle pannulle, mausta suolalla, lorauta pannulle puolet öljystä. Paista rapeaksi. Hienonna sienien paistuessa valkosipuli. Lisää sienien joukkoon lopun öljyn ja seesaminsiementen kanssa ja paista vielä noin 15 sekuntia, siirrä sienet kulhoon ja anna jäähtyä.
  2. Leikkaa kevätsipuli suikaleiksi. Revi salaatinkerästä lehdet ja pese. Painele lehtiä niin että lehtiruoti pehmenee. Suikaloi paahtopaisti, kuori ja raasta inkivääri ja sekoita paistin ja soijan kanssa kulhossa. Nypi yrtit varsineen lautaselle tai kulhoon.
  3. Valmistele riisipaperit. Laita isoon kasariin vettä ja kuumenna vesi kädenlämpöiseksi, pidä vesi koko valmistuksen ajan kädenlämpöisenä. Ota esille leikkuulauta ja kastele kosteaksi.
  4. Dippaa yksi riisipaperiarkki vedessä niin että se pehmenee ja sitä on helppo käsitellä. Älä kuitenkaan pidä sitä vedessä liian kauaa tai liian lyhyttä aikaa, muuten se hajoaa. Aseta pehmeä arkki leikkuulaudan päälle.
  5. Kun pehmeä arkki on leikkuulaudan päällä, aloita latomalla arkin keskiosaan reilusti yrttejä (varsineen), jatka yhdellä sydänsalaatinlehdellä. Lado salaatin päälle kevätsipulia, paahtopaistisuikaleita, sieniä, ituja ja versoja.
  6. Toista sama kaikkien arkkien kanssa ja peitä kostealla pyyhkeellä tai kostealla talouspaperilla, näin rullat eivät kuivu. Laita jääkaappiin ellet tarjoa rullia heti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    8. 8

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    9. 9

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    10. 10

      X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. Näytä lisää