Ruokauutiset

Valikko

Perjantaipunkkusi taustalla voi olla seksuaalista häirintää

Chilestä, Etelä-Afrikasta ja Argentiinasta tuodaan vuosittain Suomeen 20 miljoonaa litraa viiniä. Reilut rypäleet -kampanja kertoo, että näissä maissa viinin tuotannossa on monia eettisiä ongelmia.
Kampanjaverkoston mukaan monet viinitiloilla työskentelevät naiset kokevat seksuaalista häirintää sekä syrjintää sukupuolen tai raskauden vuoksi.
Naisten tehtävänä on varsinkin rypäleiden poiminta.

Eettisen kaupan puolesta ry:n vt. toiminnanjohtaja Lotta Staffans ei osaa nimetä tiettyjä viinitiloja, joihin työoloihin liittyvät ongelmat erityisesti yhdistetään. Hän on kuitenkin varma, että Alko tuo Suomeen viinejä, joita tehdään kyseenalaisissa oloissa.

- Etelä-Afrikassa viinitilojen työntekijät saavat palkkaa noin kuusi euroa päivässä. He vaativat vastikään minimipalkan korottamista 12,5 euroon päivältä, Staffans kertoo.

Ongelma kehittyvien maiden viinitiloilla on se, ettei pieni palkka välttämättä riitä elämiseen.

Reilut rypäleet -kampanjalla herätetään keskustelua viinintuotantoon liittyvistä ihmisoikeusrikkomuksista ja kannustetaan Alkoa panostamaan enemmän näiden ongelmien kitkemiseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    2. 2

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    5. 5

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    6. 6

      Obama lieventää tietovuotaja Chelsea Manningin tuomiota – vapautetaan jo toukokuussa

    7. 7

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    8. 8

      Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

    9. 9

      Gambiaan julistettiin poikkeustila – 300 suomalaisturistia maassa

    10. 10

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    2. 2

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    5. 5

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    6. Näytä lisää