Ruokauutiset

Valikko

IS selvitti 15 uskomusta luomuruoasta: Katso, mitkä myytit pitävät paikkansa ja mitkä eivät!

LIV
Terveellisempää, läheltä kotia ja lisäaineetonta? Ovatko luomu-uskomukset totta?
Suomessa myytiin viime vuonna luomutuotteita 202 miljoonalla eurolla.
Summa on lähes neljänneksen enemmän kuin vuonna 2011, jolloin luomun yhteishintalappu oli 163 miljoonaa euroa. Arvio perustuu Pro Luomu ry:n eri kaupparyhmiltä kerättyihin tietoihin viime vuoden myyntiluvuista.

- Luomun aseman vakiintumiseen vaikuttaa se, että kuluttajat voivat luottaa luomutuotannon puhtauteen, ja siihen, että koko tuotantoketjua valvotaan, arvioi Pro Luomu ry:n toiminnanjohtaja
Marja-Riitta Kottila.

Vaikka luomu on vakauttanut asemansa, vielä löytyy epäilijöitä, joiden mielestä luomun ainoa terveysvaikutus on se hyvä mieli, joka tulee, kun on ostanut parempaa ja ekologisempaa kuin moni muu.

Onko näin? Kokosimme muitakin luomuun liittyviä myyttejä ja selvitimme niiden todenperäisyyden.


1. Luomuruoka on terveellisempää

Osittain totta. Ravitsemuksen kannalta luomuvihannekset ovat pääosin yhtä terveellisiä kuin tavanomaiset vihannekset, mutta luomuruoka on puhtaampaa. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen ja Eviran tilastojen mukaan eläinten lääkintä ja tiettyjen torjunta-aineiden käyttö ovat viime vuosina jatkuvasti lisääntyneet tavanomaisessa tuotannossa.

Koska luomussa niiden käyttö on vähäisempää, niille altistuminen on epätodennäköisempää kuin tavanomaisessa tuotannossa. Luomukasvisten on havaittu sisältävän hieman tavanomaista enemmän terveyttä edistäviä antioksidantteja ja eläintuotteiden terveellisiä rasvahappoja. Silti luomuvoita tulee syödä samalla kohtuudella kuin tavanomaistakin voita.

2. Luomu maistuu aina paremmalle

Epäselvä. Vaikea todentaa, sillä luomutuotteista tehdään ruokaa, ja siinä vaiheessa päästään kiistelemään makuasioista - toisen herkku voi olla toisen inhokki. Myös kokin taidot vaikuttavat lopputulokseen.

3. Luomumaidossa on parempi rasvakoostumus

Totta. Luomumaidossa on enemmän terveydelle edullisia rasvahappoja, erityisesti kesäisin. Newcastlen yliopiston vertailututkimuksen mukaan esimerkiksi monityydyttymättömiä rasvahappoja on luomumaidossa keskimäärin 23 prosenttia enemmän kuin tavanomaisessa maidossa.

Konjukoitujen linolihappojen cis-9- ja trans-11 -määrä oli luomumaidossa 32 prosenttia enemmän ja alfalinoleenihappoja oli luomumaidossa 57 prosenttia enemmän kuin tavallisessa maidossa. Lisäksi luomumaidon n-3-rasvahappojen suhde n-6-rasvahappoihin oli tavanomaista maitoa parempi.

4. Luomulihassa on parempi rasvakoostumus

Totta. Lihateollisuuden tutkimuskeskuksen selvityksen mukaan luomunaudanlihassa on enemmän lihaksensisäistä rasvaa ja parempi n-3-rasvahappokoostumus kuin tavanomaisesti tuotetussa naudanlihassa.

Samassa selvityksessä todetaan, että luomusianlihassa on tavanomaisesti tuotettua sianlihaa vähemmän tyydyttynyttä rasvaa ja parempi rasvahappokoostumus, luomussa on enemmän hyviä PUFA-rasvahappoja. Luomubroilerissa oli vähemmän rasvaa ja enemmän hyviä PUFA-rasvahappoja kuin tavallisessa broilerissa.

Annals of Internal Medicine -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa (Smith-Spangler ym. 2012) arvioitiin luomulihan terveellisyyttä. Tulosten mukaan luomulihan ja tavanomaisesti tuotetun lihan ravintoarvoissa ei ole merkittävää eroa, mutta luomulihassa on vähemmän torjunta-ainejäämiä sekä antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereita.

5. Luomussa on enemmän vitamiineja, kivennäisaineita ja antioksidantteja

Osittain totta. Tutkimuksissa on todettu, että jotkin luomuvihannekset ja -hedelmät sisältävät enemmän vitamiineja, kivennäisaineita ja antioksidantteja kuin tavalliset. Esimerkiksi C- ja E-vitamiinien suuremmat pitoisuudet on osoitettu useissa tutkimuksissa.

Luomutomaateista on löydetty suurempia pitoisuuksia mangaania, kalsiumia, kuparia ja sinkkiä. Luomukananmunissa on osoitettu olevan enemmän antioksidanttina toimivaa luteiinia.

6. Luomussa ei ole koskaan lisäaineita

Tarua. On luomuelintarvikkeita, joiden valmistus edellyttää lisäaineiden käyttöä - kuten vaikka pektiinin käyttöä hillojen valmistuksessa. Sallitut lisäaineet on määritelty tarkkaan luomuasetuksessa.

Kaikista käytettävissä olevista lisäaineista luomussa sallittuja aineita on noin kymmenen prosenttia - joidenkin lisäaineiden sallittu käyttömäärä on pienempi kuin vastaavissa tavanomaisissa tuotteissa. Luomutuotteissa ei käytetä lainkaan keinotekoisia aromi-, makeutus- ja väriaineita.

7. Luomussa ei ole torjunta-ainejäämiä

Lähes totta. Luomutuotannossa ei käytetä keinotekoisia torjunta-aineita, ja luomun säädöksiä myös valvotaan jokaisella luomutilalla vuosittaisilla tarkastuksilla.

Valvonnasta huolimatta luomupelloille voi kulkeutua torjunta-aineita viereisiltä pelloilta, ja siksi luomutuotteistakin saattaa löytyä vähäisiä torjunta-ainejäämiä. Jäämät ovat kuitenkin huomattavasti pienempiä kuin tavanomaisten tuotteiden jäämät.

Luomun ostaja voi luottaa siihen, että jäämille altistuminen on hyvin epätodennäköistä.

8. Luomutuote saa olla minkä muotoinen tahansa


Tarua. Luomutuotteita koskevat samat elintarvikkeiden laatuvaatimukset ja "kurkkudirektiivit" kuin tavanomaisiakin tuotteita. Luomuvaatimukset tulevat muiden vaatimusten lisäksi. Silti luomussa on tärkeämpää tuottaminen ilman kemiallisia lannoitteita ja torjunta-aineita, ei esimerkiksi hedelmän muoto.

9. Lasten luomuruoissa on automaattisesti vähemmän sokeria

Tarua. Riippuu valmistajasta. Luomuelintarvikkeen määritelmän mukaan maataloudesta peräisin olevista raaka-aineista vähintään 95 prosenttia on oltava luomua. Määritelmä ei rajoita esimerkiksi sokerin käyttöä.

10. Luomupossu on onnellisempi


Totta. Jos onnellisuuden mittari on tavanomaisen tuotantopossun elintilaa kaksi kertaa suurempi tila, ruoan puhtaus ja geenimanipuloimattomuus, mahdollisuus ulkoiluun toukokuusta lokakuuhun ja lajinmukaiseen käyttäytymiseen, luomupossu on tavanomaista tuotantopossua onnellisempi.

Lisäksi luomutuotannossa ei ole käytössä esimerkiksi emakoiden liikkumisen estäviä porsimiskarsinoita.

11. Luomuviinissä vain rypäleet ovat luomua

Tarua viime syksystä lähtien. Vielä toissa vuoden viinisadossa luomuviinille riitti, että pelkästään rypäleet ovat luomua.

Viime vuonna viinien tuotantoprosessille asetettiin uusia vaatimuksia, minkä myötä sulfiittien pitoisuus kuivassa luomupunaviinissä rajoitettiin korkeintaan sataan ja kuivassa valko- ja roseeviinissä 150 milligrammaan litraa kohti. Ei-luomuviineissä sulfiittia saa olla 50 milligrammaa enemmän.

Myynnissä on edelleen vanhempia luomuviinejä, jotka on tehty aiempien luomuvaatimusten mukaisesti. Osassa niistä esimerkiksi rikin määrä tai valmistukseen liittyvät käytännöt eivät ole uuden asetuksen mukaisia. Uuden asetuksen mukaisen luomuviinin tunnistaa euro-lehdestä, jossa EU-tähdet ovat lehden muotoisessa kuviossa vihreällä taustalla.

12. Jos tuotetta myydään esimerkiksi sanalla luonnollinen, se on tietysti luomua


Tarua. Vain sertifioitu luomu on luomua. Tuotteiden pakkausmerkinnöissä ja markkinoinnissa ei saa käyttää kuluttajaa harhaanjohtavasti luomu-sanaa tai muita luonnonmukaiseen alkuperään viittaavia ilmaisuja, ellei tuotetta ole sertifioitu luomuksi. Luomutuotteen tunnistaa lehtimerkinnästä, joka on pakollinen kaikissa luomutuotteissa.

13. Hirvenliha on luomua

Tarua. Luomu määrittää elintarvikkeen tuotantotavan, ja koska riista juoksee vapaana metsässä, sen ruokintaa tai ulkoilua ei voi määritellä tuotannollisesta näkökulmasta.
Ja sitä paitsi jos hirvi määriteltäisiin luomuksi, mikä olisi sen ei-luomu vastakohta?

14. Luomuruoka on liian kallista päivittäiseen käyttöön

Osittain tarua. Luomutuotannon kasvaessa ja monipuolistuessa hintaero tavanomaisiin tuotteisiin pienenee. Luomuviljatuotteita on hyvin saatavilla, eikä niissä ole suurta hintaeroa tavanomaisiin tuotteisiin.

Luomuaterian hintaa voi laskea vähentämällä lihan kulutusta ja suosimalla luomukasviksia. Torjunta- ja lisäaineita välttäville kuluttajille luomutuotteet ovat arvokkaita - eivät kalliita.

15. Luomuruoka on lähiruokaa

Tarua. Luomu määrittää elintarvikkeen tuotantotavan ja lähiruoka tuotantopaikan. Lähiruoka voi olla kuitenkin luomua.
Luomu voi olla joko lähellä tai kaukana tuotettua, kunhan tuotannossa on noudatettu luomulainsäädännön vaatimuksia. Näin esimerkiksi appelsiinien kohdalla.

Lähteet: Maa- ja metsätalousministeriön valtiosihteeri Risto Artjoki, Pro Luomu ry:n toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila, Maaseudun Sivistysliiton Syökkö nää lähiruokaa -hankkeen projektikoordinaattori Jaakko Kääriäinen, Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitto MTK, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Luomuinstituutti ja Lihateollisuuden tutkimuskeskus.

Heidi Hietala

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    2. 2

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    5. 5

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    6. 6

      Obama lieventää tietovuotaja Chelsea Manningin tuomiota – vapautetaan jo toukokuussa

    7. 7

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    8. 8

      Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

    9. 9

      Gambiaan julistettiin poikkeustila – 300 suomalaisturistia maassa

    10. 10

      Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    2. 2

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    5. 5

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. Näytä lisää