Ruokauutiset

Valikko

Kuulostaako tutulta? Suomalaisten 14 yleisintä kokkausmokaa

Suomalaisten yleisimmät kokkimokat liittyvät valmistusaikaan ja -lämpötilaan sekä raaka-ainevalintoihin.
IS kokosi listan tavallisimmista mokista, joita ruokaa laittaessa tehdään. Oletko tehnyt samoja virheitä kotikeittiössäsi?

1. Mautonta lihaa

Liha tulisi aina nostaa kuumalle paistinpannulle, mieluiten sen jälkeen, kun se on ollut 15-20 minuuttia huoneenlämmössä.

Jos lihan laittaa pannulle liian kylmänä, lihassyyt eivät mene kiinni ja lihasneste valuu vedeksi pannulle. Lopputulos on harmahtava, vetinen - ja mauton, varoittaa Taina Pirkola.

Liha maistuu parhaiten, kun kuumentaa pannun ennen ruskistamista mahdollisimman kuumaksi, jolloin lihan pinta ruskistuu ja maut pysyvät sisällä. Ruskistus tulee tehdä molemmin puolin. Sen jälkeen pannun lämpötilaa voi pienentää lihan kypsennystä varten.

2. Pitkä kypsennysaika

Esimerkiksi lihapullia ja pihvejä paistaessa kannattaa muistaa olla täyttämättä pannua äärilaitoja myöten.

Mitä enemmän pannulla on tavaraa, sitä enemmän pannu viilenee. Jos paistettavaa on paljon, kannattaa suosiolla paistaa raaka-aineet kahdessa osassa. Siten lopputulos on rapeampi ja maukkaampi, Pirkola suosittaa.

3. Ylikypsiä kasviksia

Me suomalaiset mielellämme kypsennämme kasviksemme ylikypsiksi, tuumaa Pirkola.

Hän suosittelee esimerkiksi porkkanoiden kypsentämistä al dente -vaiheeseen, jolloin ruuassa on tallella vielä maku - ja koostumus.

Perunoidenkaan ei tarvitse antaa kiehua räjähtämispisteeseen, kypsymisaika pyörii 20 minuutin hujakoilla.

Hampaillekin täytyy jäädä tekemistä.

4. Liisterimuusia

Perunamuusista tulee kuin tapettiliisteriä, jos siihen valitsee perunalajikkeen, joka toimisi paremmin keitinperunana.

Nyrkkisääntö on, että jauhoisia perunoita käytetään muusiin, uuniperunaksi sopii hieman kiinteämaltoisempi lajike, jossa on kuitenkin tärkkelystä mukana. Kaikkein kiintein sopii parhaiten keitinperunaksi.

Oikeilla valinnoilla saa aikaan oikein hyvän lopputuloksen, Pirkola kannustaa.

/>
5. Eri kypsyysasteisia raaka-aineita

Esimerkiksi perinteistä lihakeittoa, tai vaikka vihannesvokkia valmistaessa tulee huomioida, että esimerkiksi sipuli tarvitsee vähemmän aikaa kypsyäkseen kuin vaikka lanttu. Raaka-aineet tulisi lisätä keitokseen siten, että kypsymisaikaa tarvitseva lajike saa muhia pisimpään. Ruuan maku on parhaimmillaan kun kaikki raaka-aineet ovat samassa kypsyysasteessa.

Näistä kotimaisista kasviksista punajuuri ja lanttu tarvitsevat eniten aikaa.

6. Huono hygienia kanan kanssa

Kylmäketjusta tulee huolehtia erityisellä tarkkaavaisuudella, kun valmistaa ruokaa kanasta. Samoin, jos kanaa leikkaa leikkuulaudalla, välineet tulee veistä myöten pestä tarkkaan ennen kuin pilkkoo esimerkiksi kasviksia.

Vaikka salmonellariski on nykyisin minimaalinen, sen vaara on kuitenkin olemassa, Pirkola huomauttaa.

Kanaa ei myöskään sovi säilyttää lämpimässä niin pitkään kuin muita.

7. Sinne päin -mittailu

Kokenut kotikokki voi lurautella erilaisia raaka-aineita hyvinkin näppituntumalla, sillä hänellä tuo taito on jo kehittynyt. Kokemattomamman kannattaa ehdottomasti mitata kaikki mahdollinen, jotta tekeillä oleva ruoka onnistuisi. Näin etenkin leivonnan kohdalla.

8. Lässähtäneet kakut

Jos paistaa uunissa kakkua ja erehtyy avaamaan uuninluukun alkuvaiheessa, saa pöytäänsä kuohkean kakkusen sijaan lättänän pannukakun.

Luukun kannattaa antaa olla kiinni ainakin ensimmäisen puolen tunnin ajan. Kun lähellä paistoajan loppua näkee, että kakun reunat alkavat irrota vuoasta, sitten sopii avata luukku ja testata puikolla, että vieläkö kakun sisällä on nestettä.

9. Klimppikastiketta

Toisinaan sitä on vaikea peittää, klimppikastiketta. Yleensä kastike klimppiintyy, kun alkuvaiheessa ei ole riittävästi nestettä.
Tässä vaiheessa klimppinen kastike kannattaa valuttaa siivilän läpi. Myös suurimmat klimpit voi painella lusikalla ristikon läpi, eli paseerata, jonka jälkeen ne voi lisätä vielä kastikkeeseen, Pirkola kertoo.

10. Vanhoja raaka-aineita

Milloin viimeksi tarkistit mausteidesi ja jauhojesi päiväykset? Esimerkiksi maustekaapin perukoilta löytyvät liivatelehdet saattavat tuoda ostosmuistoja yli kymmenen vuoden takaa. Vanhoja mausteita käyttämällä ruuan maku on väistämättä miedompi kuin tuoreilla.

11. Ylilyönnit hiivan kanssa

Hiivaa kannattaa oikeasti laittaa vain sen verran kuin ohjeessa sanotaan, ellei halua leipomuksistaan syömäkelvottomia tai simastaan alkoholipitoista. Jos ei ole innokas leipoja ja puolikkaan tuorehiivan heittäminen hukkaan harmittaa, se kannattaa ennemmin pakastaa kuin pistää väkisin taikinatiinuun.

Jos ei tarvitse tuorehiivaa säännöllisesti, kannattaa käyttää ennemmin kuivahiivaa. Paketeissa annetaan tarkat ohjeet tarvittavasta määrästä.

12. Kovat paistolämpötilat

Reseptien paistoajat ovat ohjeellisia, oman uunin tunteminen auttaa hahmottamaan paistoajan oikein.

Kiertoilmauunin käyttäjän sopii muistaa, että uunin lämpötilan tulisi olla noin 20 astetta vähäisempi kuin resepteissä kerrotaan. Ja paistoaikakin on viitisen minuuttia lyhyempi kuin tavallisella uunilla.
Joulun aikaan myös tavallisten uunien käyttäjien kannattaa olla tarkkana erityisesti pipareiden paistamisen kanssa. Sopivan kypsyysasteen ja karrelle palaneen piparin ero voi oikeasti olla minuutti.

13. Maustaminen vapaalla kädellä

Toisinaan maustaminen onnistuu mutulla, mutta yhtä usein näppituntuma vie myös hakoteille.

Jos ei ole ihan varma mausteiden määrästä, kannattaa ehdottomasti maistaa. Keittoihin voi lisätä mausteita vielä myöhemminkin, mutta esimerkiksi lihamurekkeesta on järkevää tehdä pieni koepaistos, jotta tietää, pitääkö mausteita vielä lisätä, Pirkola vinkkaa.

14. Liian vähän etukäteisvalmisteluja

Kun työpäivän jälkeen saapuu kotiin vatsa huutaen, ruuan soisi valmistuvan nopeasti. Arjen sujuvuuteen voi vaikuttaa valmistelulla:
Viikonloppuna voi tehdä ruokaa vähän isompia satseja, joista lämmittämällä pärjää hyvin viikon puoliväliin, Pirkola vinkkaa.

Toinen vaihtoehto on valmistella tulevan päivän ruokaa edellisenä iltana esimerkiksi kuorimalla kasvikset ja ruskistamalla lihat valmiiksi.
Kuoritut perunat säilyvät vedessä vuorokaudenkin ja porkkanat taas voi pitää kuorittuina jääkaapissa.

Arkiruokastressiä voi helpottaa myös suunnittelemalla tulevien päivien ruuat, ja ostokset, etukäteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Äänestystulos 11–10 – senaatin komitea hyväksyi Rex Tillersonin ulkoministerivalinnan Yhdysvalloissa

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    7. 7

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    8. 8

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    9. 9

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    10. 10

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Äänestystulos 11–10 – senaatin komitea hyväksyi Rex Tillersonin ulkoministerivalinnan Yhdysvalloissa

    6. Näytä lisää