Ruokauutiset

Valikko

Edistä terveyttä syömällä – kolesteroli kuriin avokadolla ja muisti virkeäksi suklaalla!

Terveys
Monilla elintarvikkeilla on osoitettu olevan terveyttä parantavia ominaisuuksia, kertoo Daily Mail.
Ravinteikas ruokavalio on tärkeää terveydelle ja hyvinvoinnille. Daily Mailin artikkelin mukaan ruoka on tehokkain ja luonnollisin lääke sairastumisriskeihin ja terveysongelmien hoitoon. Ruokavaliossa olisi hyvä välttää pitkälle prosessoitua, runsaasti sokeria, huonoa rasvaa ja kemikaaleja sisältävää ruokaa.
  • Tutkijoiden mukaan avokado päivässä voi auttaa vähentämään korkea kolesterolia. Runsaasti hyvää rasvaa sisältävän avokadon on todettu alentavan kolesterolin lisäksi parantavan myös sydämen terveyttä.
  • Tutkimuksen mukaan rasvainen kala auttaa torjumaan niveltulehduksia. Nivelreuman sairastumisriskiä voi vähentää syömällä yhden annoksen rasvaista kalaa joka viikko. Tutkimuksessa tarkasteltiin yli 15-vuotiaiden naisten ruokailutottumuksia ja todettiin, että säännöllisesti kalaa syövillä oli jopa 52 % pienempi riski sairastua kuin niillä joiden ruokavaliossa ei ollut viikoittain kalaa. Hyviä rasvahappoja sisältävällä kalalla on myös muita terveyshyötyjä.
  • Kaakaota voidaan käyttää muun muassa muistin virkistämiseen ja sydämen terveydeksi. Tutkijoiden mukaan kaakaolla voidaan parantaa muistia ja aivotoimintaa. Tutkimuksessa oli mukana yli 60-vuotiaita ja kaakaota juotiin kaksi kupillista päivässä 30 päivän ajan. Korkealaatuisessa ja kaakaopitoisessa suklaassa on muun muassa terveyttä edistäviä antioksidantteja ja flavonoideja.
  • Manteleita voi käyttää korkeaan verenpaineeseen ja sydänsairauksiin. Pähkinöissä on paljon proteiinia ja hyviä rasvoja. Erään tutkimuksen mukaan 50 grammaa manteleita päivässä voi edistää terveyttä muun muassa verenkiertoa parantamalla.
  • Myös tavallinen puuro edistää terveyttä ja vähentää riskiä sairastua diabetekseen. Puuro sisältää magnesiumia ja kuitupitoinen puuro pitää verensokerin tasaisena.

Lähde: Daily Mail

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  2. 2

    Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  5. 5

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  6. 6

    Berner: ”En voi antaa periksi”

  7. 7

    David Beckham nöyryytti jälleen teinipoikaansa Instagramissa fanien edessä – kuittaili vaatteista ja opinnoista

  8. 8

    Pelastushelikopteri putosi Italian vuoristoon – kyydissä olleiden kohtalosta ei toistaiseksi tietoa

  9. 9

    Outo ristiriita Berner-selvityksen päätöksenteossa – Sipilä: Hallituspuolueet päättivät, ministeri Ylelle: Emme saaneet riittävästi tietoa

  10. 10

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  5. 5

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  6. 6

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  7. 7

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  8. 8

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  9. 9

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  10. 10

    Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  2. 2

    Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  5. 5

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  6. Näytä lisää