Ruokauutiset

Valikko

Viinan myynti romahti – Alko teki poikkeuksellisen tempun Satakunnassa

Alko
Porin kupeessa sijaitsevan Nakkilan Alkon myynti ja asiakasmäärät ovat laskeneet viime vuosina merkittävästi. Yhtiö veti poikkeuksellisesta tilanteesta johtopäätökset ja pitkäripaisen ovet ”naulataan” kiinni lokakuun 24. päivä.
Alkon tiedotteen mukaan Nakkilan Alkon asiakkaat ovat siirtyneet asioimaan Ulvilaan, Harjavaltaan ja Poriin. Aluepäällikkö Harri Kankaalan mukaan ratkaisu on harvinainen, joskaan ei täysin ainutlaatuinen.

– On näitä jokunen ollut. Pyhtään Alkon toiminta lakkaa nyt myös, ja viime vuonna suljimme Oulunsalossa, Kankaala kertoo IS:lle.

Nakkilan Alkon työntekijät jatkavat yhtiön muissa toimipisteissä.

Alkon tiedotteessa kerrotaan, että sillä on 350 myymälää ja noin sata tilauspalvelupistettä ympäri Suomen. 75 prosenttia suomalaisista asuu enintään neljän kilometrin päässä Alkosta.

– Myymäläverkoston laajuus säilyy nykyisellä tasolla myös jatkossa, sanoo palvelujohtaja Kari Pennanen Alkon tiedotteessa.

Myynti laskee ravintoloissa

Suomessa kulutettiin vuonna 2013 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan keskimäärin 11,6 litraa sataprosenttista alkoholia jokaista 15 vuotta täyttänyttä kansalaista kohden. Tilastoidun kulutuksen osuus kokonaiskulutuksesta on noin 78 prosenttia. Loppu on sitten ns. tilastoimatonta.

Kokonaiskulutus pysyi melko tarkkaan ennallaan, mutta matkustajatuonnin kasvu nosti tilastoimattoman kulutuksen osuutta vuoden aikana noin 12 prosenttia.

Ravintoloissa alkoholia nautitaan nykyään yhä vähemmän. Osuus kokonaiskulutuksesta oli 2013 noin 11 prosenttia. Vuonna 2004 suomalaiset joivat ravintoloissa vuosittain keskimäärin noin 1,7 litraa sataprosenttista alkoholia, mutta vuonna 2013 enää noin 1,3 litraa.

Alkoholin kulutusta mitataan Suomessa siten, että määrät muutetaan tilastoihin sataprosenttiseksi alkoholiksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. 6

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    7. 7

      Katso kuvat yli 40-vuotisen uran varrelta: Timo T.A. Mikkonen ei jättänyt yleisöään kylmäksi – ”Täytyy uskoa omaan tyyliinsä”

    8. 8

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    9. 9

      Housut pois – naisjalkapalloilijat riisuivat pöksynsä paloasemalla: ”Osa joukkueestamme aliarvioi sosiaalisen median voiman”

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    6. 6

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    10. 10

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. Näytä lisää