Ruokauutiset

Valikko

Helsinkiläiselle suosikkiravintolalle uusi koti

Helsingin ravintolaelämässä lähes 30 vuotta  vaikuttanut Omenapuu on löytänyt uuden kodin.

Ravintolalle on etsitty jo kauan uutta liiketilaa vanhan Omenapuun joutuessa väistymään "Makkaratalon" remontin alta toukokuussa 2011.

- Olin vilpittömän liikuttunut asiakkaittemme tunnepitoisesta reagoinnista, kun uutinen Omenapuun lopettamisesta vanhalla liikepaikalla vahvistui. Lopettamispäätöksestä lähtien olemmekin kuumeisesti etsineet ravintolalle uutta, Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevaa liiketilaa, ja olen todella iloinen että löysimme nyt uudet tilat. Omenapuu on tullut sekä kaupunkilaisille että kauempaakin tulijoille tutuksi vauvasta vaariin. Siksi halusimmekin tehdä kaikkemme, että tämä monien suomalaisten ravintolailmiöiden edelläkävijä ja klassikkoravintola säilyisi Helsingin kaupunkikuvassa, kertoo ravintolan omistavan Oy Center-Inn Ab:n toimitusjohtaja Mikko Paukkonen.

Omenapuu aloittaa uusissa tiloissa, Keskuskatu 7:ssä, ennen vuodenvaihdetta. Ruokalistaa tullaan päivittämään -  kuitenkin perinteitä kunnioittaen.

Ravintola Omenapuu avasi ovensa vuonna 1983 Eila Kuurman vision tuloksena. Eila halusi tarjota asiakkailleen uusia kokemuksia ja tämä ravintolamaailman Grand Old Lady lanseerasi Center-Innin tiedotteen mukaan Suomeen mm. parsaviikot, brunssin, pizzan, viinien tarjoilun laseittain jne.

Keskuskatu 7:ssä toimi ennen mm. ravintola Papá Giovanni, jota Paukkonen luotsasi ravintolanjohtajana vuosina 1996-2000.

- Tuntuu hyvältä avata ravintola Omenapuun ovet tässä minulle niin tutussa ja rakkaassa osoitteessa. Uskon myös, että yllämme Omenapuun kohdalla samankaltaisiin saavutuksiin kuin ravintola Papá Giovanninkin kohdalla, joka valittiin mm. City-lehden äänestyksissä useana vuotena peräkkäin parhaaksi ravintolaksi ja vieläpä parhaalla henkilökunnalla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  3. 3

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  4. 4

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  5. 5

    Kauneusleikkaus meni karmivalla tavalla pieleen: ”Kun operaatio oli tehty, kasvoni olivat jalkapallon kokoiset”

  6. 6

    Kokoomusministeri Ylellä: Emme nähneet liikenneselvitystä ennen viime viikkoa – ”Arvostan sinällään Bernerin tapaa tuoda omia aloitteitaan julkisuuteen”

  7. 7

    Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

  8. 8

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  9. 9

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  10. 10

    Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  6. 6

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  7. 7

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  8. 8

    Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

  9. 9

    Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

  10. 10

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  5. 5

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  3. 3

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  4. 4

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  5. 5

    Kauneusleikkaus meni karmivalla tavalla pieleen: ”Kun operaatio oli tehty, kasvoni olivat jalkapallon kokoiset”

  6. Näytä lisää