Ruokauutiset

Valikko

Shokkikuvat pysäyttävät – syötätkö vauvallesi hampurilaisia ja limsaa jo odotusaikana?

Ravitsemus
Rintoihin maalatut kuvat muistuttavat äitejä oman ruokavalion merkityksestä.
Daily Mail uutisoi hätkähdyttävistä mainoskuvista, joiden tarkoituksena on muistuttaa odottavia äitejä ruokavalion tärkeydestä.

Jättimäisen juustohampurilaisen, ison colajuomamukin ja kuorrutetun donitsin kuvilla maalatut rinnat varoittavat äitejä huonoista ruokailutottumuksista.

Mainoskuvat ovan Brasilialaisen SPRS (Pediatric Society of Rio Grande) organisaation. Kuvien on tarkoitus havainnollistaa odottaville äidille, kuinka äidin ruokavalio välittyy lapselle jo odotusvaiheessa.

Tutkija Robert Waterland on selvittänyt raskaana olevien äitien ruokavalion vaikutuksia lasten terveyteen ja sairastumisriskiin. Äidin raskausajan ravinto voi pahimmillaan jättää lapselle pysyviä terveydellisiä vaikutuksia.

Imetyksen Tuki Ry kertoo Ilta-Sanomille olevansa huolissaan kuvakampanjasta, joka heidän mielestään välittää imetyskielteistä viestiä.

– Raskausajan ruokavaliolla on merkitystä kehittyvän sikiön kannalta. Esimerkiksi foolihapon puute voi aiheuttaa merkittäviä kehityshäiriöitä, Imetyksen tuesta kerrotaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Suvi Virtanen sanoo, että raskauden aikainen ruokavalio heijastuu sikiön ravitsemustilaan, eri ravintoaineiden kohdalla hieman eri tavoin.

– Äidin raskauden aikaisella ravinnolla on vaikutuksia lapsen terveyteen pitkällä aikavälillä, Virtanen sanoo.

Virtasen mukaan äiti voi ruokavaliollaan vaikuttaa myös rintamaidon ravintosisältöön.

‑Äiti voi hyvinkin paljon vaikuttaa äidinmaidon laatuun. Ruokavaliolla voi vaikuttaa erityisesti maidon rasvahappokoostumukseen sekä useimpiin vitamiineihin. Mikäli äiti käyttää paljon kovia rasvoja, vaikutus näkyy äidinmaidossa. Kun äiti käyttää paljon kasviksia, hedelmiä, täysjyväviljaa ja kalaa, tämä heijastuu äidinmaitoon ja edelleen lapsen ravinnon saantiin myönteisesti.

Juttua päivitetty 17.9.2015 klo 14:56. Alkuperäisessä jutussa kerrottiin odottavien äitien ruokavalion vaikutuksista lapsiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Valepoliisit väijyivät kauppakeskuksissa – epäillään huijanneen katalalla juonella jättisummia vanhuksilta

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. 6

      VS: Pelaajan vanhempi kavalsi 6 000 euroa 12-vuotiaiden joukkueelta – ”Tuntuu hyvinkin epätoivoisen ihmisen teolta”

    7. 7

      Makwan Amirkhani ja Heli Rantanen kauhistelivat Janne Ahosen aamupalaa: ”Se oli pelottava”

    8. 8

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    9. 9

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    10. 10

      Mailis Penttilä julkaisi seksikkään videon leipomispuuhissa – naisilta ärhäkkä viharyöppy: ”Miten voi mennä herne nenään?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    7. 7

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    8. 8

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    9. 9

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    10. 10

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Valepoliisit väijyivät kauppakeskuksissa – epäillään huijanneen katalalla juonella jättisummia vanhuksilta

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. Näytä lisää