Ilta-Sanomat
Sää Sääuutiset
 
Haun tuottaa 
 
 
Kuva: Sirpa Räihä

Kuva: Sirpa Räihä

Lumimyräkkä jäämässä odotettua heikommaksi

09.11.2009 14:47, päivitetty 10.11. 06:03

 Etelä-Suomeen ennustettu lumimyräkkä on jäämässä luultua heikommaksi. Ilmatieteen laitoksen mukaan Etelä- ja Itä-Suomessa sataa aamun ja päivän mittaan vettä, räntää ja lunta, mutta lumisade jää ennustettua vähäisemmäksi.

Sade tulee rannikolla vetenä ja sisämaassa lumena.

Lumi- ja räntäsade haittaavat näkyvyyttä aamun työmatkaliikenteessä.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi arvelee, että Etelä- ja Itä-Suomessa maahan kertyy päivän aikana 5-15 senttiä lunta, Helsingin itäpuolelle ehkä hieman enemmänkin.

Seuraa rintaman liikkeitä IS:n sadetutkasta.

Junaliikenne
häiriintyy

Odotettavissa olevan myräkän takia rautateiden kunnossapidon miehitystä ja aurauskalustoa lisätään. Vaihteita on varauduttu puhdistamaan myös harjaamalla.

Kaikesta huolimatta sateet voivat Ratahallintokeskuksen mukaan vaikuttaa junaliikenteeseen etenkin Itä-Suomessa ja mahdollisesti myös pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä.

Ratahallintokeskus varoittaa matkustajia myös mahdollisesta liukkaudesta asemien laitureilla.

Voimakkaan lumisateen alueilla tykkylumi saattaa myös taivuttaa puita myös sähkölinjoille ja aiheuttaa katkoksia.

IS-STT







MUUT UUTISET AIHEESTA:

 
KOTIMAA
ULKOMAAT
VIIHDE
URHEILU
HS.fi UUTISET

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
MUOTI & KAUNEUS
MATKAILU
ASUMINEN
RUOKALA

Sääuutiset

Sataa, tuulee vai salamoi? Ilta-Sanomien sääuutiset nyt yhdessä paikassa.
SääuutisetIS:n lukijoiden sääkuvatMissä sataa? Katso sadetutkasta!5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaan

SÄÄKUVAT

Miltä sää näyttää?
Katsele IS:n lukijoiden ottamia sääkuvia ja lähetä galleriaan myös oma otoksesi!
Sääkuvat

Pidä pelitauko!

IS:n Pelikoneessa on nyt yli 1400 erilaista pikkupeliä työpäivän tai vapaa-ajan ratoksi.
Lisäksi: 120 000 eri sudokua ja satoja nettiristikoita!
NettipelitSudokutRistikkoarkistoViikon nettiristikko