
Kuva: Lehtikuva
Myrsky pakotti Finnairin koneen takaisin Helsinkiin
| 27.01.2010 19:55 | ![]() |
Lumimyrsky haittasi lentoliikennettä Pohjois-Lapissa keskiviikkona.
Finnairin lento ei kovan tuulen vuoksi voinut laskeutua päivällä Kittilään eikä Ivaloon, vaan kone palasi takaisin Helsinkiin. Matkustajat saatiin kuljetettua Kittilään illan lennolla ja Ivaloon illan ylimääräisellä lentovuorolla.
Sään vuoksi myös yksi Blue1:n lento Helsingistä Kittilään jouduttiin perumaan.
Ajokeli oli Lapissa erittäin huono lumisateen, rajun tuulen ja lumen kinostumisen vuoksi. Lapin hätäkeskuksen tietoon ei kuitenkaan keskiviikkoiltaan mennessä ollut tullut vakavia onnettomuuksia.
Ilmatieteen laitoksen mukaan tuuli oli voimakkainta tunturialueilla, missä mitattiin tuulen nopeudeksi puuskissa jopa 30 metriä sekunnissa. Myös tasamaalla puhuri oli lähes myrskylukemissa.
Lunta satoi eniten Länsi- ja Pohjois-Lapissa.
Katso 10 000 paikkakunnan paikallissää
Missä pyryttää? Seuraa IS:n sadetutkaa
Katso IS:n lukijoiden pakkaskuviaMUUT UUTISET AIHEESTA:
- Tällainen on uudenvuoden sää (29.12.2009)
- Joulun paluuliikenne hiipumassa (27.12.2009)
- Jouluaaton menoliikenne rauhoittumassa (24.12.2009)
- Liikennesää on nyt erittäin huono (23.12.2009)
- USA:n itäosat kaivautuvat lumesta - kuinka käy lomaliikenteen? (21.12.2009)
- Tällainen on jouluviikon ajosää. Varo! (21.12.2009)
- Liukas keli ja lumimyräkkä jatkuu (21.12.2009)
- Äiti ja poika kuolivat (20.12.2009)
- Talvimyräkät hyydyttivät liikenteen Euroopassa - katso kuvat! (18.12.2009)
- Täällä mitattiin maanantain kovimmat pakkaslukemat (14.12.2009)
Ukkosmyrsky ällistytti laskettelijoita Rukalla!09.03.2010 13:19
Ukkonen ja voimakas puuskatuuli sulkivat hissejä Rukalla maanantai-iltapäivänä. Kahden aikaan saapunut talvinen rajuilma oli kuitenkin ohi jo puolessa tunnissa.Lue
Onpa kummallinen talvi - säässä monia erikoisia piirteitä!01.03.2010 15:47
Tämän talven säässä on Ilmatieteen laitoksen mukaan ollut monia erikoisia piirteitä.Lue
Talven pakkasennätys kiristyi -41,3 asteeseen20.02.2010 08:44, päivitetty 20.02. 10:11
Pakkanen kiristyi viime yönä tämän talven ennätyslukemiin. Ilmatieteen laitoksen mukaan Kuhmossa oli pakkasta 41,3 astetta ja Juuassa 40,4 astetta.Lue
Talven pakkasennätys rikkoutui Kuhmossa18.02.2010 09:24
Talven pakkasennätys siirtyi viime yönä Kuusamosta hitusen etelään, Kuhmoon.Lue
Lumimyräkkä hiljensi YK:n päämajan New Yorkissa11.02.2010 07:11
YK:n päämaja hiljeni lumimyräkän takia New Yorkissa keskiviikkona. Monet virkamiehet tekivät etätöitä kotona, ja jopa YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon jäi pois töistä.Lue
USA:n itärannikko taas lumimyrskyn kourissa10.02.2010 07:25
Lunta on alkanut jälleen tuiskuttaa Yhdysvaltain itärannikolla. Uuden talvimyrskyn kohteena ovat viime viikonvaihteen tapaan pääkaupunki Washington, Baltimore ja Philadelphia.Lue
Lumimyräkkä sulki Washingtonin08.02.2010 08:33
Yhdysvalloissa Washingtonissa virastot, koulut ja monet yritykset pitävät ovensa tänään suljettuina viikonlopun lumimyräkän jäljiltä.Lue
Lähijunavuoroja harvennettu viikonloppuun asti03.02.2010 11:49
Pääkaupunkiseudun lähijunat kulkevat harvennetuin vuorovälein viikonloppuun asti.Lue
Lumiennätykseen ei päästä vielä tänään02.02.2010 07:10, päivitetty 02.02. 10:33
Kolmenkymmenen vuoden takainen lumiennätys on noin kuuden sentin päässä pääkaupunkiseudulla.Lue
Etelä-Suomi saa taas reilusti lunta30.01.2010 15:52
Etelä-Suomeen on jälleen luvassa sankkaa lumisadetta.Lue
Pakkanen ja tuuli purevat Helsingissä ja rannikolla26.01.2010 07:13
Etelärannikon työmatkalaisten kannattaa laittaa pipo tai karvalakki tiukasti päähän tiistaiaamuna.Lue
VR peruu lähijunia tänäkin aamuna11.01.2010 06:28, päivitetty 11.01. 08:06
VR peruu talvisään aiheuttamien ongelmien takia tänään pääkaupunkiseudun lähiliikenteen junia.Lue
Etelä-Suomessa pyryttää rankasti07.01.2010 06:58, päivitetty 07.01. 10:30
Lumisade on haitannut aamun tieliikennettä Etelä- ja Kaakkois-Suomessa, kertoo Tiehallinnon Helsingin toimipiste. Lumentulo jatkuu rannikon tuntumassa ainakin puolillepäivin.Lue
- Mies löi toista vasaralla yllättäen keskellä päivää(12.03. 22:57)
- Mies puukotti toista kasvoihin Helsingissä(12.03. 22:55)
- Naisen ohjaama auto katolleen, kyydissä lapsia(12.03. 22:48)
- Mies kuoli autoon - kuolinsyy ei ole vielä varma(12.03. 20:25)
- Villikoirat piinasivat lehdenjakajaa(12.03. 19:16)
- 12-vuotias tunnusti Varkauden vauvasieppauksen(12.03. 19:01)
- Koirat raatelivat lampaita Rantasalmella - 6 jouduttiin lopettamaan(12.03. 17:51)
- Alpo Rusi ei saa osallistua Tiitisen listan käsittelyyn(12.03. 17:36)
- Eduskuntatalon mielenosoittajat hermostuttavat kansanedustajia(12.03. 17:24)
- Suuri murtosarja toi tekijöille vuosien vankeustuomiot(12.03. 16:46)
- Siilinjärven junaonnettomuus oli luonnon tekosia(12.03. 16:43)
- Kuka ampui peltipoliisia haulikolla Rovaniemellä?(12.03. 16:31)
- Ahtaajien lakolle ei näy loppua - uusista neuvotteluista ei sovittu(12.03. 16:16)
- Ruotsin ja Turkin kärhämä varjostaa Saariselän-kokousta(12.03. 15:26)
- Huumekuski jäi kiinni kaahattuaan hurjaa ylinopeutta poliisin ohi(12.03. 15:24)
ULKOMAAT
- Marokko karkotti kristittyjä avustustyöntekijöitä(12.03. 22:24)
- Myrsky vei kodin tuhansilta Madagaskarilla(12.03. 20:52)
- 130 auton ketjukolari Saksassa - 25 loukkaantui(12.03. 20:21)
- Intia ja Venäjä ydinreaktorikaupoilla(12.03. 19:03)
- Saksan johtava piispa pyysi anteeksi pedofilian uhreilta(12.03. 18:29)
- Poliitikko myönsi olleensa alasti porealtaassa 15-vuotiaan kanssa(12.03. 18:04)
- Google ja Nokia tappoivat Vodafonen navigointipalvelun(12.03. 17:55)
- Työtön ex-johtaja elää lentomaileilla(12.03. 17:44)
- Maailman vanhin single malt -viski pääsi pulloon - katso kuvat(12.03. 17:41)
- Toyota-kuskin kauhunhetket: kaasu hirtti kiinni 176 km/h vauhdissa(12.03. 16:45)
- Britanniasta löytyi mestattujen viikinkien joukkohauta(12.03. 13:58)
- Itsemurhaiskijät tappoivat kymmeniä Pakistanissa(12.03. 13:13)
- Tapaaminen Saksassa - joko paavi pyytää anteeksi?(12.03. 13:08)
- Jäätä katolta päälleen saanut tyttö kriittisessä tilassa Virossa(12.03. 12:47)
- Israel sulki Länsirannan kahdeksi vuorokaudeksi(12.03. 10:53)
VIIHDE
- 30 Seconds to Mars sekoitti naiset - ja ainakin yhden miehen(13.03. 00:09)
- Maajussille morsian: Emmillä ja Tatulla selvää säpinää!(12.03. 20:59)
- Jared Leto veti nimmarikeikalle sadoittain faneja - katso video(12.03. 19:42)
- Salkkareiden Ulla Taalasmaa tekee tänään riitaisan paluun ruutuun!(12.03. 18:30)
- Leffojen Spotify Suomeen keväällä(12.03. 16:28)
- Iskelmätähti löytyi kuolleena(12.03. 14:57)
- ENSIMMÄISENÄ IS:ssa: 80-luvun kulttileffa TRON palaa - katso traileri!(12.03. 14:10)
- James Brownin ruumis hukassa(12.03. 13:49)
- Green Zone - lue IS:n arvio elokuvasta!(12.03. 13:42)
- Freetime Machos - lue IS:n arvio elokuvasta!(12.03. 12:50)
- Lätkämiehet joutuivat piilokameran uhriksi(12.03. 12:45)
- Pate Mustajärvi Nivala X:stä: Oli metsuri asialla!(12.03. 12:29)
- Terhi Kokkosen sisko laulaa Viisi-yhtyeen riveissä(12.03. 11:59)
- Poliisin eristysnauhoihin kääriytynyt Lady GaGa ja Beyonce raisuina vankilavideossa - katso kuvat(12.03. 11:46)
- Vain IS! Jenni Vartiaisen uusi video - katso!(12.03. 11:04)
URHEILU
- Yltääkö Huuhkaja-vahti ykköseksi?(12.03. 23:56)
- Bundesliiga sai uuden piikkijoukkueen(12.03. 23:51)
- HPK aiheutti Lukolle kolmannen peräkkäisen tappion(12.03. 21:50)
- Suomalaisilla surkea kisa - Ammannilla juhlat(12.03. 20:11)
- Harri Olli Lillehammerin ainoa selviytyjä(12.03. 19:08)
- Maailmancupin voitto lipsumassa Mika Poutalan käsistä(12.03. 18:57)
- Sopupeliä epäillään - koripallo-ottelun tulos mitätöitiin(12.03. 18:45)
- McLarenin tallipäällikkö: Olen suuri Kimi-fani(12.03. 18:40)
- Heikki Kovalainen: Kyllä se tästä vielä lähtee...(12.03. 18:22)
- Tekniikkasota käy kuumana: Renault syyttää McLarenia kilpavarustelusta(12.03. 17:50)
- Alexei Eremenko junior palaa Suomeen(12.03. 16:12)
- Lindsey Vonn voitti kolmannen peräkkäisen alppicupin(12.03. 14:58)
- HIFK:n lahja Mikael Granlundille: karvanopat ja wunderbaum(12.03. 14:44)
- Rosberg nosti Mercedeksen kärkeen Bahrainissa(12.03. 14:40)
- Naispelaaja iski vastustajaa poikittaisella päähän - katso video(12.03. 13:44)
HS.fi UUTISET- Clinton: Israel vaarantaa erityissuhteensa Yhdysvaltoihin (13.03. 00:58)
- Irlannin poliisi vapautti kaksi Vilksin murhayrityksestä epäiltyä (13.03. 00:45)
- Baltian rautatie tarjoaa vielä puuduttavaa kyytiä (13.03. 00:35)
- Air France -turman uhrin omaisille miljoonakorvaukset (13.03. 00:02)
- Suuryhtiöt vaativat työläisille lisää palkkaa Bangladeshissa (12.03. 23:15)
- Arvio: Michael Haneke ohjasi epookkielokuvan fasismin iduista (12.03. 23:03)
- Arvio: Kekkosen vaalivoitto on yhä Suomen tärkein päivä (12.03. 22:32)
- Venäjällä halutaan rajoittaa viinanmyyntiä aamuisin ja öisin (12.03. 22:08)
- Lukko-valmentaja Urama hermostui tuomareille (12.03. 22:03)
- Rasvaveron käyttöönotolla kannatusta Suomessa (12.03. 21:31)
- Häkkinen ja Rosberg mestarien paraatissa (12.03. 21:21)
- Markus Selin ja Renny Harlin soittelevat yhä päivittäin (12.03. 21:18)
- Matkatoimistot vielä varovaisia Pietarin-risteilyjen suhteen (12.03. 20:53)
- Liian paksu liete pilasi Myllysillan kaikuluotaintutkimukset (12.03. 20:33)
- NHL-avaus seitsemän tunnin erolla Helsinkiin (12.03. 20:11)
TALOUSUUTISET- Ärsyttävin lentomatkan lisämaksu löytyi (12.03. 20:40)
- SAS ja lentohenkilökunta sopuun puolen miljardin kulukuurista (12.03. 19:58)
- DNA:n mielikuvitusbändi rokkasi voittoon (12.03. 19:19)
- Nokia-analyytikko: Se on mennyttä ja sillä hyvä (12.03. 18:39)
- Mustan Barbien myynnistä nousi haloo (12.03. 18:12)
- Öljyn hintapiikki kahden kuukauden huipussaan (12.03. 17:50)
- Lentoyhtiön 12 000 työntekijää lakkoon (12.03. 17:26)
- Stora Enson lakkoahdinko paisuu ¿ lisää sulkemisia (12.03. 17:15)
- Älä tee tätä netissä (12.03. 16:43)
- Satamalakon sovittelu keskeytettiin (12.03. 16:41)
- Nokia-varoitus: Markkinaosuutemme laski (12.03. 16:01)
- "Ajatus saa veren kuohahtamaan kiukusta" (12.03. 15:39)
- Helsingin pörssi Eurooppaa reippaammassa nousussa (12.03. 15:02)
- Kahden vuoden piina Nokia¿Apple-taistelussa (12.03. 14:51)
- Kaikki keinot pitää käyttää, sanoo vankilaan tuomittu Jippii-mies (12.03. 14:27)
STADI- Kuoliko Bubi-huuhkaja? (12.03. 23:31)
- Miestä puukotettiin kasvoihin ostoskeskuksella (12.03. 23:20)
- Amerikkalaisyhtye houkutteli satoja Stockmannille (12.03. 21:17)
- Paloauto romutti henkilöauton hälytysajossa (12.03. 19:45)
- Kissa livahti palavaan taloon - palokunta pelasti (12.03. 15:15)
- Mies kuristi naisen tajuttomaksi (12.03. 14:15)
- Bussi suistui tieltä peräänajossa - katso kuvat (12.03. 10:21)
- Varkaat sikailivat Konalassa (12.03. 07:16)
- Tallinnan-laiva yritti tunteja laituriin (11.03. 22:35)
- Tapanäpistelijä kärähti perunan popsimisesta (11.03. 20:35)
- Murtovaras herätti asukkaan yöllä (11.03. 20:35)
- Mies puukotti ravintolan edessä saarrettua uhria (11.03. 20:35)
- Poika ja ohikulkija ottivat murtovarkaan kiinni (11.03. 20:34)
- Lumi sulaa Rautatieaseman katon läpi - katso kuvat (11.03. 17:22)
- Bussikuskin nopea toiminta esti onnettomuuden (11.03. 10:12)
HYVÄ OLO
- Kansallinen juoksuaika alkaa - tule mukaan!
- 10 pelottavaa unihäiriötä - osa 1
- Näin stressi vaikuttaa sinuun!
- Sikapiikki? Nein danke!
- Happi viinassa selvittää pään nopeasti!
- Näin miehelle kannattaa puhua!
- Tutkimus: Miesten seksielämä jatkuu pitempään kuin naisten
- Vain puolet suomalaisista ottanut sikapiikin
- Näin tohtori Kiminkinen neuvoo IS:n lukijoita!
- Näin paljon kaloreita tarvitset päivittäin
- Näin tv:n katselu vahingoittaa terveyttä!
- Joka neljäs pari jättää lapsettomuushoidot kesken
- Tupakoijat ovat tyhmempiä!
- Miksi kilot eivät lähde - tässä ovat syyt!
- Tuote tutkimus: Tyhmät miehet pettävät!
MUOTI & KAUNEUS
- Madonna ja 13-vuotias Lourdes-tytär tekevät vaatemalliston(11.03. 11:31)
- Sandra Bullock ja Molly Ringwald luottivat lapsistylisteihin(09.03. 10:57)
- Oscar-gaalan noloimmat puvut!(08.03. 08:35)
- He olivat Oscar-illan upeimmat naiset!(08.03. 06:59)
- Lohenpunainen pysyy muodissa - katso kuvat!(06.03. 09:14)
MATKAILU
- Greta Garbo koneessa!(12.03. 15:33)
- Playa del Ingles - melkein kuin kotona(11.03. 10:59)
- Mallorca peittyi lumesta - katso kuva!(10.03. 18:59)
- Kerran elämässä -lomalle Antarktikselle(10.03. 11:19)
- Osallistu matkavisaan!(10.03. 07:11)
ASUMINEN
- Näin murtomies valmistelee iskua kotiisi(10.03. 13:20)
- Heidi Kyrö sai lapsena kipinän sisustukseen elokuvista(09.03. 10:13)
- Näin teet kaakeliremontin satasella - katso video!(04.03. 08:07)
- Katso mikä viritys voitti Kamalin viihdekeskus -kisan!(04.03. 06:49)
- Sipe Santapukin talo nousi harjakorkeuteen(03.03. 18:48)
RUOKALA
- Hot chocolate - kuuma suklaajuoma (8.3.2010)
- Mokkakuorrutteiset suklaamuffinit (8.3.2010)
- Appelsiini-suklaakakku (8.3.2010)
- Juureskeitto maalaisleivän sisällä (1.3.2010)
- Sipulikeitto ja juustoinen patonki (1.3.2010)
Sääuutiset

Sääuutiset
IS:n lukijoiden sääkuvat
Missä sataa? Katso sadetutkasta!
5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaanSÄÄKUVAT

Katsele IS:n lukijoiden ottamia sääkuvia ja lähetä galleriaan myös oma otoksesi!
SääkuvatKatso videot!
IIIIIK!!! Se on 30 Seconds to Mars!
80-luvun kulttileffa TRON palaa - katso traileri!
Mellakka Metallican keikalla - 168 putkaan!
Synnytys kesti yhdeksän päivää!
Tuomari Nurmio stadilaisen tangon jäljillä
Jenni Vartiainen: En halua kuolla tänä yönä
Kreikassa mellakoidaan - poliisitkin ovat lakossa
Koko kansan Muumimamma avasi Muumi-näyttelyn
Lumilautailuhyppyjä ilmatyynyyn!
Chilessä säikähdettiin uutta maanjäristystä - ihmiset pakenivat vuorille
Renee Zellweger palkitsi paparazzin 100 taalalla!
JYP - SaiPa -ottelun huippuhetketIS-keskustelut
- 12-vuotias tyttö paljastui vauvan sieppaajaksi [110]
- OAJ tilaa lisää koulurauhattomuutta! [53]
- Lentoreitti miehisiä tarpeita varten? [51]
- Eikö lakkoa halutakaan lopettaa? [164]
- Alkoholin antaminen lapselle on pahoinpitelyä! [50]
- Kari Mäkinen on uusi arkkipiispa [384]
- Ei Yle-maksua köyhille [233]
- Sopiiko diskotanssi eläkeläisille? [232]
- Ulkoistettiinko terveydenhuoltoa turhaan? [87]
- Sukupuolineutraali avioliittolaki Suomeenkin? [566]
Lukijan ääni (yleinen kesk.)
Urheilukeskustelu
Viihde- ja TV-keskustelu
Matkailukeskustelu
AsuntokeskusteluPidä pelitauko!

Lisäksi: 120 000 eri sudokua ja satoja nettiristikoita!
Nettipelit
Sudokut
Ristikkoarkisto
Viikon nettiristikko




Onko hotellissasi ollut ötököitä?
Missä paistaa?
