Ilta-Sanomat
Sää Sääuutiset
 
Haun tuottaa 
 
 
Autot peittyvät lumeen Helsingin keskustassa.Kuva: Lehtikuva
Autot peittyvät lumeen Helsingin keskustassa.
Kuva: Lehtikuva

Lumiennätykseen ei päästä vielä tänään

02.02.2010 07:10, päivitetty 02.02. 10:33

 Lumisateet ovat etelässä heikkenemässä ja lumiennätyksen toivojat joutuvat pettymään.

Helsingin Kaisaniemessä mitattiin aamulla kahdeksalta 61 senttiä lunta. Helmikuun toisen päivän lumiennätys, 68 senttiä, on vuodelta 1966, ja sentin päähän siitä päästiin vuonna 1982, selvittää Ilmatieteen laitoksen ilmastopalvelun meteorologi Niina Niinimäki.

Tänään ei ennätystä hätyytellä. Päivystävä meteorologi Juha Tuomola lupaa nietokseen päivän mittaan sentin tai enimmillään kaksi.

- Sade heikkenee. Kuuroilun tyyppistä olisi tyrkyllä, Tuomola ennustaa.

Kuluvalla helmikuulla on yhä ennätyssaumaa. Helmikuun lumiennätys Kaisaniemessä on 81 senttiä, joka mitattiin 22. helmikuuta vuonna 1966.

Pääkaupunkiseutua koettelee lumisin talvi vuosikymmeniin.

Suurin lumimäärä Helsingissä mitataan yleensä maaliskuun loppupuolella. Kaikkien aikojen ennätykseen on vielä matkaa, sillä Kaisaniemessä on parhaimmillaan ollut 109 senttiä lunta. Ennätys on vuodelta 1941.

STT-IS







MUUT UUTISET AIHEESTA:

 
KOTIMAA
ULKOMAAT
VIIHDE
URHEILU
HS.fi UUTISET

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
MUOTI & KAUNEUS
MATKAILU
ASUMINEN
RUOKALA

Sääuutiset

Sataa, tuulee vai salamoi? Ilta-Sanomien sääuutiset nyt yhdessä paikassa.
SääuutisetIS:n lukijoiden sääkuvatMissä sataa? Katso sadetutkasta!5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaan

SÄÄKUVAT

Miltä sää näyttää?
Katsele IS:n lukijoiden ottamia sääkuvia ja lähetä galleriaan myös oma otoksesi!
Sääkuvat

Pidä pelitauko!

IS:n Pelikoneessa on nyt yli 1400 erilaista pikkupeliä työpäivän tai vapaa-ajan ratoksi.
Lisäksi: 120 000 eri sudokua ja satoja nettiristikoita!
NettipelitSudokutRistikkoarkistoViikon nettiristikko