Erä vei cupin - teki yhdeksän maalia putkeen

Julkaistu: 21.01.2012 18:44

Tapanilan Erä voitti lauantaina Tampereella seurahistoriansa kolmannen kerran salibandyn miesten Suomen cupin.

Erä kaatoi loppuottelussa Tampereen Classicin 9-3 (3-3, 1-0, 5-0).

Innokkaimmin tamperelaisia kuritti Erän kakkoskentällisen hyökkäyskaksikko Mikko Sipilä ja Mika Moilanen. Kumpikin viimeisteli ottelussa kolme maalia mieheen. Moilanen kaksi niistä tyhjään maaliin.
Classic aloitti ottelun räväkästi. Alle yhdeksässä minuutissa se karkasi 3-0-johtoon. Erä kapusi takaisin peliin mukaan, vaikka joukkueella on alla vaikea kolmen ottelun tappioputki salibandyliigassa.

- Classic pääsi ottelun alussa käyttämään vahvuuksiaan. Tiesimme, että se on pallollisessa pelissä taitava, Erän päävalmentaja Teemu Kalinainen sanoi.

Ottelun käänne nähtiin vajaan vartin pelin jälkeen. Erän puolustaja Jussi Kosola sai kahden minuutin rangaistuksen kampituksesta. Kampituksen uhrilla Classicin hyökkääjällä Ville Matikaisella ei kuitenkaan "kasetti" kestänyt , vaan hän otti kahden minuutin rangaistuksen tönimällä Kosolaa. Matikaisen töppäys vei tamperelaisilta mahdollisuuden ylivoimaan ja 4-1-johtomaaliin.

Tasavajaalla pelattaessa hattutemppuilija Sipilä viimeisteli Erälle 2-3-kavennuksen, joka käynnisteli vieraiden rynnistystä.

- Tuossa vaiheessa ylivoima ja 4-1-johto Classicille olisi saattanut kääntää pelin kulun toiseksi, Erän luotsi Kalinainen pohdiskeli.
 

"Tekosyyt ovat tekosyitä"


Classic menetti pelin, kun se unohti avauserän johtoasemassa puolustaa tiiviisti keskustaa ja maalinsa edustaa.

- En tietenkään odottanut tällaista tulosta. Näin heti pelin päätyttyä en pysty sanomaan, miksi ottelu kääntyi meidän johtoasemassa, Classicin päävalmentaja Ray Backman sanoi.

Classic sai valmistautua cupin loppuotteluun kaksi viikkoa. Erällä oli taukoa tosi peleistä vain pari päivää. Pitkästä pelaamattomuudesta Backman ei hakenut syytä omiensa romahtamiseen.

- Tekosyyt ovat tekosyitä. Jokaiseen peliin valmistaudutaan niin hyvin kuin pystytään. Pelit ratkaistaan kentällä. Tänään valkoinen joukkue (Erä) oli parempi, Backman jatkoi.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Salibandy: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä